Suomalaisen kantrin uranuurtaja Jarno Sarjanen on kuollut

Suomalaisen kantrin uranuurtaja Jarno Sarjanen on kuollut. 63-vuotias Sarjanen menehtyi lauantaina akuuttiin leukemiaan Meilahden sairaalassa Helsingissä.

kulttuuri
Jarno Sarjanen (arkistokuva)
YLE

Jarno Sarjanen syntyi Helsingissä 29. maaliskuuta vuonna 1945. Aktiivisen musiikkiuran hän aloitti 1960-luvulla.

Sarjasen ensimmäinen single Nukkekoti ilmestyi vuonna 1968 ja sitä pidetään Suomen ensimmäisenä kantrilevynä. Vuonna 1971 ilmestyi hänen ensimmäinen albuminsa nimeltään Jarno Sarjanen.

Vuosina 1977 - 1988 Sarjanen levytti neljä albumia, Sarjastus, Varjoelämää, Mustat kaleerit ja Keskikalja-cowboy.

Niiden jälkeen hän lopetti levyttämisen kokonaan. Viime vuonna Sarjaselta kuitenkin julkaistiin kaksi tuplakokoelmaa, joista toisella oli neljä uutta laulua.

Sarjanen myös suunnitteli yhteistyökumppaninsa Kari Kuuvan kanssa uuden albumin levyttämistä.

Lähteet: YLE Uutiset