Mumbaissa alkoi terrori-iskun oikeudenkäynti

Mumbaissa on nostettu syytteet viime marraskuussa tehtyyn terrori-iskuun osallistuneille. Syytteen sai iskusta ainoana eloon jäänyt asemies sekä suuri joukko iskun avustajiksi ja suunnittelijoiksi epäiltyjä.

Ulkomaat

Asemiestä syytetään mm. sodan lietsonnasta Intiaa vastaan, murhista, murhan yrityksestä sekä julkisen omaisuuden tuhoamisesta. Jos hänet todetaan syylliseksi, hän voi saada kuolemantuomion.

Syytettyjen joukossa on sekä Intian että Pakistanin kansalaisia. Intian viranomaiset ovat syyttäneet Pakistanin johtoa iskujen tukemisesta. Pakistan on myöntänyt, että iskujen takana on Pakistanissa toimiva islamilainen terroriryhmittymä Lashkar-e-Taiba ja että iskuja suunniteltiin osittain Pakistanin maaperällä.

Yhdeksän terroristia hyökkäsi useaan kohteeseen Mumbaissa marraskuun lopulla. Kolme päivää kestäneissä ammuskeluissa kuoli 170 ihmistä.

Lähteet: Reuters, DPA