1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Keniasta löytyi vanhimmat ”ihmisjalanjäljet”

Antropologit ovat löytäneet Keniasta jalanjälkiä, joiden uskotaan olevan vanhimmat tunnetut ihmislajin jättämät jäljet. Homo erectuksen jättämät jäljet ovat 1,5 miljoonan vuoden takaa ja ne paljastavat uutta tietoa ihmisen varhaisvaiheista kahdella jalalla.

Ulkomaat

Kansainvälinen tutkijaryhmä teki löydön Pohjois-Keniassa. Täysikasvuiset Homo erectukset eli pystyihmiset ovat jättäneet jäljet liejuiselle joen särkälle ja ne muistuttavat erehdyttävästi nykyihmisen jalanjälkiä. Enin jäljistä kuuluu aikuiselle pystyihmiselle, mutta yhden jäljistä on jättänyt lapsi.

Homo erectuksen ja sen edeltäjien fossiileja on löydetty paljon Etiopiasta ja sen naapurimaista. Fossiileista on harvoin jäljellä raajat, joten jalanjäljet antavat uutta tietoa nykyihmistä edeltäneen lajin liikkumisesta.

Jalanjäljet paljastavat pystyihmisistä muutaman selkeän eron apinalajeihin: niiden isovarpaat ovat olleet samassa linjassa muiden varpaiden kanssa, toisin kuin apinoilla. Myös vahva jalankaari paljastaa läheisemmän yhteyden ihmisiin ja kyvyn kävellä kahdella jalalla.

Jalanjälkien pituuden perusteella niiden jättäjien arvioidaan olleen noin 175 senttimetrin mittaisia. Löydön perusteella pystyihmisen askeleen ja käynnin arvellaan olleen oletettua lähempänä nykyihmistä.

Homo erectus oli ensimmäinen ihmislaji, jonka ruumiin mittasuhteet vastaavat nykyihmistä. Edeltäviin lajeihin verrattuna sen jalat olivat pidemmät ja kädet lyhyemmät.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi