Tutkijat selvittivät englannin kielen vanhimmat sanat

Tutkijat ovat selvittäneet englannin kielen vanhimpia sanoja. Pisimpään muuttumattomina pysyneitä, ja siksi vanhimpia, sanoja ovat muun muassa I (minä), we (me), sekä lukusanat two (kaksi) ja three (kolme).

kulttuuri

Englannin lukusanoista one (yksi) on vain hivenen two:ta ja three:tä nuorempi, mutta four (neljä) on paljon nuorempaa kantaa ja eroaa samalla selvemmin muista samaa tarkoittavista indoeurooppalaisista sanoista. Five (viisi) taas kuuluu vanhimpaan kantaan.

Readingin yliopiston tutkijat selvittivät sanojen ikää supertietokoneen avulla. Tietokone laski sanojen muuntumisnopeutta englannissa ja muissa indoeurooppalaisissa kielissä. Tietokonetehoa lisäämällä tutkijat pystyivät nyt selvittämään sanojen historiaa 30 000 vuoden taakse aiemman 5 000 vuoden sijaan.

Arvio vanhimmista sanoista kantaa vielä pidemmälle.

- Uskomme, että vanhimmat nykyisin käytössä olevat sanat saattavat olla jopa 40 000 vuotta vanhoja, tukijaryhmään kuulunut professori Mark Pagel kertoo BBC:lle.

Ikäselvitys tehtiin kielitutkijoiden toimittaman 200 sanan valikoimalle. Valikoima käsittää termejä, jotka eivät ole kulttuurisidonnaisia tai liity teknologiaan, ja joiden voidaan siksi olettaa säilyneen samanlaisina pitkään.

Samalla tutkijat toimittivat listan englannin sanoista, joiden säilyminen pitkälle tulevaisuuteen on epätodennäköistä. Niitä ovat muun muassa bad (paha, huono), squeeze (puristaa) ja dirty (likainen). Esimerkiksi dirtylle löytyy indoeurooppalaisista kielistä nykyisin 46 synonyymiä tai muunnelmaa, joten sen muuttuminen tai korvautuminen jollain toisella termillä on todennäköistä.

Lähteet: YLE Uutiset, AFP