Jenni Vartiainen on Miss Pop 2008

Emma-palkittu laulaja Jenni Vartiainen on valittu jo kolmannen kerran Suomen kauneimmaksi naispoppariksi. Vartiainen piti kärkisijaa hallussaan koko Miss Pop -äänestyksen ajan, ja hän sai lopulta 38 prosenttia äänistä.

viihde

Anna Abreu antoi hyvän vastuksen, mutta joutui lopulta tyytymään toiseen sijaan 28 prosentin äänimäärällään. Jenni Vartiainen voitti äänestyksen nyt jo kolmannen kerran, sillä hän on myös vuosien 2003 ja 2007 Miss Pop, eli Suomen kaunein poptähti.

Kolmanneksi sijoittui tuore Idols-kakkonen Anna Puustjärvi, joka sai lähes kymmenen prosenttia äänistä. Viiden parhaan joukkoon sijoittuivat myös Kristiina Wheeler ja Hanna Pakarinen. Ääniä nettiäänestyksessä annettiin yhteensä yli 13 000.

Stara-viihdelehden järjestämä Miss Pop -äänestys järjestettiin nyt seitsemännen kerran.

Seuraavaksi kisataan maan komeimman miesartistin Mister Pop 2008 -tittelistä. Viime vuonna voiton vei jo toistamiseen Antti Tuisku.

Lähteet: YLE Uutiset