Kanaalitunneli tuotti ensi kertaa voittoa sijoittajilleen

Britannian ja Manner-Euroopan yhdistävä kanaalitunneli tuotti viime vuonna ensi kertaa jaettavaa osakkeenomistajille. Osinko ei ole suurensuuri, vain neljä senttiä osakkeelta, mutta se on historiallinen yritykselle, joka on horjunut konkurssin partaalla ja joutunut järjestelemään velkansa uudelleen useita kertoja.

talous

Groupe Eurotunnel -yhtiön pääjohtajan Jacques Counonin mukaan viime vuosi oli yhtiölle käänteentekevä siitäkin huolimatta, että tunnelissa syyskuussa sattunut tulipalo puolitti tuotot joksikin aikaa.

Vuoden nettovoitto oli 40 miljoonaa euroa. Puolen miljoonan osakkeenomistajan kesken kertyi jaettavaa 7,6 miljoonaa euroa eli prosentin verran yhtiön arvosta osakemarkkinoilla.

Vaikka kanaalitunnelin rahtiliikenne vähentyi tuntuvasti vuoden viimeisinä kuukausina, matkustajaliikenteen määrä on pysynyt vakaana, yhtiöstä kerrotaan.

Kanaalitunneliyhtiö perustettiin vuonna 1986, ja ensimmäiset junat alittivat Englannin kanaalin vuonna 1994.

Lähteet: AFP, Reuters, AP