1. yle.fi
  2. Uutiset

Watchmen on toimintaa, joka hätkähdyttää ajatuksilla

Viime vuosisadan merkittävimpien romaanienkin joukkoon valittu Watchmen on pitkän tuotantohelvetin jälkeen muuttanut muotonsa sarjakuvasta elokuvaksi. Alkuperäiselle teokselle todella uskollinen ohjaus luo synkän kuvan maailmasta, jossa sankarit ovat väkivaltaisuudestaan ja omituisuuksistaankin huolimatta vain ihmisiä.

kulttuuri
Warner Bros. Pictures

Watchmen-elokuvan maailmassa vuosi 1985 on synkkä ja ikävä aika. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välit ovat kiristyneet ydinsodan partaalle. Vietnamin sodassa voittanut presidentti Richard Nixon on yhä vallassa. Ennen oikeutta puolustaneet naamiosankarit on kielletty laissa, minkä seurauksena lähes kaikki heistä ovat eläköityneet ja jotkut jopa antaneet itsensä rupsahtaa.

Sankarien tilannetta ei tee yhtään helpommaksi se, että joku alkaa tappaa entisiä rikollisten metsästäjiä. Viimeisen katuja kulkevan lainsuojattoman naamiosankarin, sosiopaatin fasistin Rorschacin (Jackie Earle Halley) etsiväntyö vie koko vanhan porukan vielä kerran rikoksen jäljille.

Se mitä sankareille paljastuu saattaa kuitenkin olla liian suuri pala nieltäväksi koko maailmalle. Viimeisessä välienselvittelyssä punnitaan supersankaritarinoille olennaista kysymystä – pyhittääkö tarkoitus keinot?

Kuka vahtii vartijoita?

Watchmenin kyyninen mutta monitasoinen pohdinta ihmisestä ja maailman tilasta vavahduttaa lähes samalla teholla kuin alkuperäinen sarjakuvakin. Kokonaisuutena se ei yllä ehkä ihan samaan luokkaan ( Vartijat valittiin Time-lehden listalle 100 parasta romaania sitten vuoden 1928), mutta täytyy sanoa, että ohjaaja Zack Snyder todella yllättää toisella sarjakuva-aiheisella elokuvallaan.

Snyderin edellinen elokuva, antiikin Thermopylain taisteluun sijoittunut 300 oli tietokoneella muokattujen vatsalihasten esittelyelokuvana ihan kiva mutta pitkitetty ja rasistinen taistelukohtaus. Sen rinnalla Watchmen on syvällinen ja huolella tehty, kokonaisvaltainen toimintapätkä.

Elokuva on tarinaltaan ja kuvamaailmaltaan hyvin samanlainen kuin Vartijat-sarjakuva – aina väkivaltaa ja seksiä myöten. Hyvässä ja pahassa inhimilliset henkilöhahmot saavat kuvan laadusta ja monipuolisuudesta arvoistansa seuraa. Keski-ikäistynyt ja itsetunto-ongelmista kärsivä kaljamahainen Yöpöllö (Patrick Wilson) ja maailman hulluus silmäkulmassa kulkeva Koomikko (Jeffrey Dean Morgan) ovat näyttelijäsuoritustensa osalta huippuluokkaa.

Hieman epätasaisempi on kaikkivoipa sininen superihminen Tri Manhattan (Billy Crudup), jonka elävöittäminen luonnolliselta vaikuttavalla tavalla olisikin ehkä mahdoton teko.

Niin tarina kuin dialogikin ovat hyvin pitkälle sarjakuvasta ja hyvä niin, sillä sarjakuvan kirjoittaneen Alan Mooren tekstin terävyys käy erityisen selväksi niissä kohdissa, joissa elokuvan käsikirjoittajat ovat päässeet esittelemään omia ideoitaan.

Oikeastaan elokuvan ensimmäinen puoli tuntia vierähtääkin odottaessa, että näkisi jotain mitä ei ole jo lukenut sarjakuvasta. Sitten tarina imaisee mukaansa ja vetää katsojan talla pohjassa aina loppukliimaksiin, jota on kuin onkin muutettu vielä alkuperäistä parempaan ja pirullisempaan suuntaan.

Paikoin – ja vain paikoin – olisi tarinaan kaivannut pientä editointia: vaaleansinisen miehen sentimentaalinen romantiikka vaaleanpunaisessa Star Trek -ympäristössä on ehkä turhan pliisu kohta tehdäkseen vaikutusta kaiken synkkyyden keskellä.

Toinen erikoisuus eli sarjakuvassa sitaatteina esitettyjen kappaleiden käyttäminen taustamusiikkina toimii varsin hyvin, erityisesti loppuosion avaavan Jimi Hendrixin All Along the Watchtowerin ollessa kyseessä.

Epäluuloa elokuvaa kohtaan

Hollywood tuntuu viimeistään Sin Cityn jälkeen innostuneen sarjakuvista valmiiksi yleisöllä testattuina kuvakäsikirjoituksina. Watchmenin yli 300-sivuinen tarina on kuitenkin niin tiivis ja yksityiskohtainen, että sitä on hyvin vaikea typistää menettämättä samalla jotain olennaista.

Projektin ohjaajaksi alun perin halunnut Terry Gilliam olisikin halunnut tehdä siitä viisituntisen tv-sarjan. Myös Snyder on kertonut dvd:llä julkaistavan ”ohjaajan version” olevan huomattavasti elokuvateattereihin tulevaa versiota pidempi.

Alan Moore puolestaan ei olisi halunnut, että hänen sarjakuvastaan tehdään elokuvaa ollenkaan. Hänen kerrotaan sanoneen, että jos Watchmenin olisi ollut tarkoitus olla elokuva, ei hän olisi tehnyt siitä sarjakuvaa. Moore onkin kieltänyt nimensä käyttämisen elokuvan tuotantotiedoissa, mistä syystä elokuvayhtiö kertoo sen perustuvan piirtäjä Dave Gibbonsin luomaan sarjakuvaan.

Mooren epäluulo on oikeutettua. Hänen muista teoksistaan (mm. Herrasmiesliiga, Helvetistä ja V niin kuin verikosto) on tehty elokuvia, eikä läheskään aina niin hyvällä menestyksellä. Verrattuna kolmeen Mooren sarjakuvista aiemmin tehtyyn elokuvaan, Watchmen on kuitenkin ehdoton ykkönen. Kiitos tästä kuulunee Snyderille ja vähemmän tunnettujen näyttelijöiden loistavalle yhteistyölle.

Kaikesta hyvästä huolimatta Watchmen-elokuvasta puuttuu jotain, mitä Vartijat-sarjakuvassa on. Koko supersankarien kulttiin suunnattu hienovarainen pilkka ei käy yhtä selvästi ilmi elokuvassa kuin supersankarien kotikentällä eli sarjakuvassa. Sitä yritetään ilmeisesti tuoda esiin esimerkiksi muita supersankarielokuvia ivailevalla puvustuksella, mutta tuo ivan pilkahdus katoaa pian kun pumpatut sankarit lyövät nyrkkiään seinän läpi noista samoista elokuvista tuttuun tapaan.

Supersankarisarjakuva pääsi ehkä Vartijoiden avulla pahimmista kliseistään, mutta toimintaelokuvalla tuntuu olevan vielä matkaa samaan tulokseen.

Lähteet: Janne Sundqvist, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi