1. yle.fi
  2. Uutiset

Tähtihetki: Watchmen

Naamiosankareita palvomattomaan sarjakuvaan perustuva Watchmen-elokuva saa Tarmo Poussulta kiitoksia ulkomuodostaan ja teemoistaan. Myös Satu Linnapuomi kiittelee tavallista monitahoisempaa sarjakuvafilmatisointia. Molempien mukaan alkuteoksen tasolle ei kuitenkaan ole ylletty.

kulttuuri
Warner Bros. Pictures

Poussu: Kolme tuntia, eikä edes riitä

Vuosina 1986-87 julkaistu Watchmen-sarjakuva on runsaassa parissa vuosikymmenessä noussut alan harrastajien palvomasta kulttiteoksesta oman ilmaisumuotonsa kiistattomaksi klassikoksi. Alan Mooren kirjoittama ja Dave Gibbonsin piirtämä sarjakuvaromaani yhdistää poikkeuksellisen kunnianhimoisesti amerikkalaisten supersankarisarjisten mytologiaa yhteiskunnallisiin, moraalisiin ja filosofisiin kysymyksenasetteluihin.

Lukuisten lähtökuoppiinsa jääneiden yritysten jälkeen Watchmenin on ohjannut valkokankaalle nuori Zack Snyder David Hayterin ja Alex Tsen muokkaamasta käsikirjoituksesta. Tuloksena on visuaalisesti häikäisevä ja teemoiltaan rikas fantasiaseikkailu, joka lähes kolmetuntisenakin tuntuu muhkean alkuteoksen typistetyltä versiolta.

Watchmenin tarina sijoittuu kuvitteelliseen vuoteen 1985. Elokuvan vaihtoehtoisessa todellisuudessa Yhdysvallat on voittanut Vietnamin sodan, Richard Nixon on yhä maan presidentti ja ydinsota Neuvostoliittoa vastaan näyttää väistämättömältä. Elokuvan nimi viittaa ryhmään naamioituja, oman käden oikeutta toteuttavia lainvartijoita, joiden esikuvia ovat sarjakuvien supersankarit.

Elokuvan tarina käynnistyy lailla kielletyn Watchmen-ryhmän entisen jäsenen murhasta, jota ryhmän toinen jäsen ryhtyy tutkimaan. Murhan takaa paljastuu monimutkainen salajuoni, jossa on viime kädessä kyse koko ihmiskunnan kohtalosta.

Vallan väärinkäytöstä ja sankaruuden pimeästä kääntöpuolesta kertova Watchmen on lajissaan harvinaisen kunnianhimoinen elokuva, mutta alkuteoksen koko rikkautta se ei tavoita. Sarjakuvaa tuntemattomalle katsojalle sen tiheä, eri aikatasolla risteilevä kerronta ei välttämättä avaudu aivan helposti.

Tarmo Poussu

Linnapuomi: Kirjan tunnelma puuttuu

Watchmen on hyytävän synkkä kuvaus vaihtoehtoisesta todellisuudesta vuonna 1985. Nixon on yhä vallassa, Vietnam voitettu ja ydinsota on napinpainalluksen päässä. Tähän maailmaan Alan Moore ja Dave Gibbons sijoittivat naamiosankareidensa tarinan Watchmen (sarjakuva on suomeksi ilmestynyt nimellä Vartijat). Nyt sarjakuvan pohjalta on valmistunut esikuvalleen hyvin uskollinen Zack Snyderin ohjaama scifi-elokuva Watchmen.

Elokuvan useat repliikit, kuvat ja kuvakulmat ovat suoraan sarjakuvakirjasta. Tarinakin on sama. Mutkia on oiottu vain hieman. Henkilöiden psykologiasta on saatu suuri osa mukaan elokuvaan. Elokuvassa korostetaan ydinsodan uhkaa vielä selvemmin kuin sarjakuvassa.

Se, missä elokuva häviää pahasti kirjalle, on tunnelma. Watchmen-elokuva on toimintaseikkailu, sen poliittisista ja moraalisista tasoista huolimatta. Vartijat-sarjakuva puolestaan pohtii vallankäytön syvintä oikeutusta perinpohjaisesti. Se heittää lukijan eteen ruman ja julman maailman, joka kuvataan tarkasti rytmittäen ja toteavasti. Silti sarjakuvassa on jotakin hyvin runollista ja surumielistä. Elokuva ei onnistu pääsemään näihin syvyyksiin. Perimmäinen kysymys, ”Who watches the watchmen?” eli “Kuka vartioi vartioita?” vilahtaa elokuvassa seinägraffitina. Kirjassa siihen ehtii pysähtymään. Pahin ero elokuvan ja kirjan välillä on kuitenkin väkivaltaisuus. Elokuvassa verellä lotrataan ylenmäärin. Vaikka sarjakuvakin on väkivaltainen, siinä verisillä kauhukuvilla ei mässäillä.

Tavallinen naamiosankarielokuva Snyderin Watchmen ei kuitenkaan ole. Sen suhde trikoopelastajiin on vähintäänkin ironinen. Henkilöt pukujensa sisällä ovat monisyisiä ja lopultakin aika vähän sankarillisia. Parasta Watchmen-elokuvassa on silti se, että se voi innostaa katsojia tarttumaan myös alkuperäiseen, yhä pelottavan ajankohtaiseen sarjakuvaan.

Satu Linnapuomi

Lue seuraavaksi