Hyppää sisältöön

Miehiä varhaiskasvatustyössä erittäin vähän

Lastentarhanopettajaliiton mukaan koko maassa miehiä on alalla työskentelevistä vain kolmesta neljään 3-4 prosenttia. Yhtenä painavimpana syynä pidetään heikkoa palkkatasoa.

Keminmaalainen Jari Kunelius on yksi harvoista varhaiskasvatuksen parissa työskentelevistä miehistä. Kuva: YLE / Kyösti Vaara

Miehiä työskentelee varhaiskasvatuksessa yhä erittäin vähän.

Lastentarhanopettajaliiton mukaan koko maassa miehiä on alalla työskentelevistä vain 3-4 prosenttia. Yhtenä painavimpana syynä pidetään heikkoa palkkatasoa.

Kemissä ja Torniossa työskentelee yhteensä viisi miestä päiväkodeissa. Kummassakin kaupungissa on yksi mieslastentarhanopettaja ja Kemissä toimii lisäksi kolme miestä lastenhoitajana. Torniossa yksi mies valmistuu oppisopimuksella lastenhoitajaksi.

Ryhmäperhepäiväkoti Iivarissa Keminmaassa hoitajana työskentelevä Jari Kunelius kiinnostui alasta aikaisemmassa työssään.