1. yle.fi
  2. Uutiset

Vanhanen luottaa eläkekiistan ratkeamiseen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on luottavainen sovun löytymiseen eläkekiistassa. Vanhanen vakuutti YLE Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että neuvotteluyhteys on osapuolten välillä olemassa ja neuvotteluihin suhtaudutaan vakavuudella.

talous
Matti Vanhanen istuu Kesärannan verannalla.
YLE

Eläkeuudistuksen vastustus ei yllätä Vanhasta.

- Ei tällaiselle asialle paljoa kannatusta löydy. Muutoksia on kuitenkin tehtävä, jotta hyvinvointipalvelut ja niiden rahoitus pystytään turvaamaan entistä suuremmalle joukolle ensi vuosikymmenellä.

Vanhasen mukaan vanhuseläkkeen ikärajan nostaminen on paras vaihtoehto talouslamassa, jossa verojenkorotus vain syventäisi kriisiä ja leikkaukset kohdistuisivat vähäosaisimpien tukiin.

- Tyypillinen eläkeikä eurooppalaisittain on 65 vuotta, kyseessä ei ole mikään suomalainen erikoisuus, Vanhanen korostaa.

Vanhanen muistutti pääministerin haastattelustunnilla myös hallituksen muista toimista, joilla työuraa pyritään pidentämään esimerkiksi jo uran alussa. Vanhuuseläkeiän nosto on kuitenkin akuutti kiista, joka on Vanhasen mukaan ratkaistava ensitilassa.

Eduskunta äänestää keskiviikkona opposition välikysymyksestä aikooko hallitus pysyä eläkepäätöksessään.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi