Peuralla pyyhkii hyvin

Viikonlopun suurriistalaskennan mukaan valkohäntäpeurojen määrä on kasvanut vuosikymmenen alusta yli 40 prosenttia Uudellamaalla.

peura

Uudenmaan peurakanta kasvaa rajusti. Nyt valkohäntäpeuroja lasketaan olevan 7 300 yksilöä.

Myös kuusipeuran kanta on kasvanut lähes puolella. Uudenmaan metsäkauriskanta on nyt 2,5 kertaa suurempi kuin vuosituhannen vaihteessa.

Hirvikannaksi arvioidaan 4 200 yksilöä. Kanta on kasvanut lähes viidenneksen viime vuodesta, mutta se on edelleen selvästi vuosikymmenen alkua alemmalla tasolla.

Ilveksestä ja sudesta tehtiin nyt aiempaa runsaammin havaintoja. Ilmoitusten pohjalta arvellaan, että myös saukkoa esiintyy koko maakunnan alueella.

Vuosittain vaihtelevat sääolot voivat aiheuttaa arviointivirheitä, minkä vuoksi riistakantojen runsautta on tarkasteltava useamman vuoden trendinä. Kahden perättäisen vuoden vertailu ei välttämättä kerro oikeaa kehityssuuntaa.