Kiina ja Yhdysvallat riitelevät tiedustelulaivasta

Yhdysvallat syyttää Kiinan merivoimia tiedustelulaivansa uhkaamisesta. Kiinan mukaan laivan toiminta kansainvälisillä vesillä oli laitonta.

Ulkomaat

Yhdysvaltain merivoimien tiedustelulaiva partioi kansainvälisillä vesillä Hainanin saaren lähellä sunnuntaina, kun viisi Kiinan merivoimien alusta lähestyi sitä.

Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti tiistaina, että kiinalaislaivat olivat uhkailleet laivaa seuraamalla ja lähestymällä sitä aggressiivisesti. Lausunnon mukaan laivat olivat lähimmillään vajaan kahdeksan metrin päässä toisistaan, ja yhdysvaltalaislaiva oli joutunut tekemään nopean pysähdyksen törmäyksen välttämiseksi.

Yhdysvallat kehotti Kiinaa tutustumaan kansainvälisiin merenkulkusäädöksiin. Kiinan puolustusministeriö vastasi tiistaina ilmoittamalla, että yhdysvaltalaislaiva oli toiminnallaan rikkonut sekä kiinalaisia että kansainvälisiä lakeja.

Kiinan mukaan laiva suoritti laitonta tiedustelua Kiinan talousalueella. Kiina on viime kuukausina lisännyt sotilasvoimaansa Etelä-Kiinan merellä. Laivastoriidan ei kuitenkaan arvella vahingoittavan maiden välejä laajassa poliittisessa mittakaavassa.

Hainan sijaitsee alle sadan kilometrin päässä Kiinasta. Saarella on Kiinan merivoimien tukikohta.

Lähteet: Reuters