Viidennes maailman ihmisistä sorrettuja

Amerikkalainen tutkimuslaitos arvioi, että vajaa puolet maailman väestöstä elää vapaissa valtioissa ja reilu viidennes sortavan valtiojohdon ikeessä. Vähiten vapaita maita ovat mm. Sudan, Pohjois-Korea ja Myanmar.

Ulkomaat

Amerikkalaisen Freedom House -tutkimuslaitoksen vuosittaisen raportin mukaan sortovaltiota ovat myös Päiväntasaajan Guinea, Libya, Somalia, Turkmenistan ja Uzbekistan. Näissä maissa valtion tiukka kontrolli rajoittaa voimakkaasti ihmisten elämää, poliittinen oppositio on kielletty ja itsenäisten organisaatioden toiminta on usein mahdotonta.

Freedom Housen mukaan kansalaisvapaudet ovat vain aavistuksen paremmat Valko-Venäjällä, Kiinassa, Kuubassa, Saudi-Arabiassa, Syyriassa ja Zimbabwessa.

Raportti kiinnittää erityishuomiota myös kahteen alueeseen,Tiibet ja Tshetshenia, joissa ihmiset kärsivät valtion sorrosta.

Raportin mukaan maailman maista kaikkiaan 22 prosenttia on sellaisia, joiden väestö ei elä vapaudessa. 46 prosenttia maailman 193 valtiosta on kuitenkin vapaita ja niissä kunnioitetaan perusihmisoikeuksia ja poliittista vapautta.

Raportti julkaistiin samaan aikaan kun Genevessä aloittaa kuukauden mittaisen kokouksensa YK:n ihmisoikeusneuvosto.

Lähteet: Reuters