Tähtihetki: Desperon taru

Tarmo Poussun mukaan Desperon taru kutistuu omaan mitättömyyteensä. Satu Linnapuomi pitää elokuvan maailmankuvaa jopa vastenmielisenä.

kulttuuri

Poussu: Puiseva ja tahmea tarina

Urhea pikku hiiri, pelastajaa kaipaava prinsessa ja murheen murtama kuningas ovat sadoista saduista ja lastenleffoista tuttuja kliseitä, jollaisiin ei luulisi Shrekin jälkeisessä Hollywoodissa kenenkään tarttuvan – ainakaan ilman anarkistisen omaperäistä käsittelytapaa. Universal-studiolla ollaan nähtävästi autuaan tietämättömiä animaatioelokuvien huikeasta kehityksestä parin viime vuosikymmenen aikana. Millään muulla on vaikea selittää, miksi studio on uhrannut kymmeniä miljoonia sellaiseen latteuteen kuin Desperon taru.

Kate DiCamillon lastenkirjaan perustuva digianimaatio on tekniseltä toteutukseltaan keskinkertaisten videopelien tasoa. Sen suurin heikkous on kuitenkin puiseva ja toivottoman tahmeasti etenevä tarina, joka junnaa ensimmäiset kolme varttia paikoillaan kiiruhtaakseen sitten hätäisesti ennalta arvattavaan loppuratkaisuun.

Elokuvateatterit ovat nykyään täynnä laadukkaita koko perheen animaatioita. Parhaillaankin Helsingin ohjelmistossa pyörii Hayao Miyazakin upea Laputa – linna taivaalla sekä Disney-yhtiön valloittava Bolt. Molempien rinnalla Desperon taru kutistuu omaan mitättömyyteensä.

Tarmo Poussu

Linnapuomi: Elokuvan juoni polveilee

Ruma on yhtä kuin tyhmä ja ilkeä. Kaunis on yhtä kuin passiivinen ja kiltti. Prinsessan palvelija on korostetusti sian näköinen ja ihan pölvästi. Kaunis prinsessa taas osaa vain kauniina olemisen ja hän on vankina linnassa ja odottaa prinssiä… Paitsi että eihän se edes minään vankina ollut! Senkun olisi lähtenyt linnastaan etsimään sitä prinssiään, tai elämää. Luulin, että ihan näin stereotyyppisiä naisrooleja ei enää kirjoitettaisi lasten satuihin, mutta huomaan olevani pahanpäiväisesti väärässä. Ai niin, mutta tämä oli tarina hiirestä, eikä prinsessasta. Vai oliko tämä sittenkin tarina rotasta? Vai sopasta? Elokuvan juoni on vähintäänkin polveileva, ettenkö sanoisi sekava. Ja kaiken lisäksi tosi tylsä. Se ei naurattanut, ei vienyt mukanaan. Kenen puolella tässä pitikään nyt olla? Ja miksi?

Juonen sekavuuden lisäksi sen epäloogisuus haukotuttaa. Asioilla ei oikein ole syy-seuraussuhdetta. Tuntuu, että on ihan sama lopputuloksen kannalta, mitä päähenkilöt tekevät. Mitään juonnetta ei viedä loppuun saakka. Käsikirjoittaja Will McRobb on aiemmin kirjoittanut lähinnä TV-sarjojen jaksoja, ja on tainnut nyt iskeä lusikkansa liian suureen soppakulhoon. Animaatiojälkikin on rumaa ja etenkin ihmiset näyttävät vastenmielisiltä muoviukoilta. Syy, miksi elokuva saa kuitenkin kokonaiset kaksi tähteä, on itse Despero-hiiressä. Siinä on sentään jotakin herttaista ja kiinnostavan oloista, kun pikku-Despero käy rohkeudessaan hiiriyhteisön luutuneita ja pelkurimaisia asenteita vastaan.

Satu Linnapuomi