Kesyhevosen historia alkoi maidon tuottajana

Ihminen kesytti hevosen tuhat vuotta aiemmin kuin on oletettu, kertovat brittitutkijoiden tuoreet arkeologiset löydät. Niiden mukaan nykyisen Kazakstanin alueella oli kesyjä hevosia jo noin 5 500 vuotta sitten. Tutkijat ovat jokseenkin varmoja, ettei hevonen ollut ihmiselle aluksi vain ratsu vaan etenkin maidon lähde.

Ulkomaat

Brittiläisten Exeterin ja Bristolin yliopistojen kenttätutkimuksissa ja analyyseissä löydettiin varhaiselle hevosen kesyttämiselle kolme erillistä todisteketjua. Todisteet kertovat hevosenmaidon juomisesta, ja tutkijat löysivät näyttöä myös valjaista, joiden avulla hevosilla kenties ratsastettiin.

Luulöydöt osoittavat, että hevoset muistuttivat myöhempiä kesyhevosia eivätkä aikansa villihevosia. Tutkijat ovat päätelleet, että ihmiset valitsivat tarkoituksella tietynlaisia villejä hevosia ja jalostivat niistä kotieläimiä. Näin valitut ominaisuudet korostuivat jälkipolvissa.

Tiedelehti Sciencen esittelemissä tutkimuksissa käytettiin muun muassa uutta tekniikkaa, jotka paljastavat luulöydöistä valjaiden tai kuolainten jättämät jäljet. Niistä tutkijat päättelivät, että hevonen saattoi jo tuolloin palvella myös ratsuna.

Hevosenmaidon rasvoista puolestaan löytyi jäämiä tuonaikaisista saviastioista. Kazakstanissa juodaan tänäkin päivänä tammanmaitoa. Yleensä sen annetaan hieman käydä, jolloin tuloksena on hieman alkoholipitoinen juoma koumiss. Se on vanhastaan tiedetty satojen vuosien ikäiseksi keksinnöksi, mutta nyt näyttää siltä, että juoma on yhtä vanha kuin kesyhevonen.

Tohtori Alan Outram Exeterin yliopistosta muistuttaa, että hevosilla tiedetään olleen valtava sosiaalinen ja taloudellinen merkitys. Ne edistivät ihmisten yhteydenpitoa, liikennettä, ruoantuotantoa ja sodankäyntiä.

- Havainto siitä, että hevonen tunnettiin jo tuhat vuotta aiemmin kuin on luultu, lisää olennaisesti mahdollisuuksiamme ymmärtää varhaisten kulttuurien kehittymistä, Outram sanoo.

Ennen kesyttämistään Pohjois-Kazakstanin hevoset olivat alueen asukkaille tavallisia riistaeläimiä. Tutkijat arvelevat, että hevosriistaa jahdatessaan ihmiset tulivat tuntemaan laumojen tavat ja keksivät ryhtyä vangitsemaan kesytettäviä yksilöitä. Hevoset sopeutuivat kylmiin talviin ja kaivoivat ruokansa tarpeen tullen lumen alta, joten ei ole ihme, että ne kesytettiin ennen nautoja, lampaita ja vuohia, tutkijat sanovat.

Lähteet: YLE Uutiset