KRP:n kahdelle poliisille syytteet huumeiden valeostojutussa

Keskusrikospoliisin rikostarkastajaa ja rikoskomisariota syytetään huumeiden valeoston yhteydessä tehdystä virkarikoksesta.

Kotimaa
Grafiikka
YLE Uutiset Grafiikka

Miehiä syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rikoskomisario saa lisäksi syytteen virkasalaisuuden rikkomisesta.

Valtionsyyttäjä Jukka Rappe epäilee, ettei kaikilla valeostossa mukana olleilla henkilöillä ole ollut siihen laissa vaadittavaa kelpoisuutta. Poliisien uskotaan käyttäneen valeostossa alamaailman tiedottajia eli niin sanottuja vasikoita, vaikka operaatiossa saisi käyttää ainoastaan poliiseja.

Virkasalaisuuden rikkomisesta syytteen saanutta rikoskomisariota epäillään salassa pidettäväksi säädettyjen taktisten ja teknisten menetelmien paljastamisesta ulkopuoliselle valeoston yhteydessä.

Kumpikin epäilty on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Neljä epäiltyä jätettiin syyttämättä, koska näyttöä virkavelvollisuuden vastaisesta menettelystä ei löytynyt. Heistä kolme on KRP:n miehiä ja yksi Vantaan huumepoliisin tutkinnanjohtaja. Vantaalaista epäiltiin vääristä pöytäkirjamerkinnöistä.

Suurella kohulla alkaneessa rikostutkinnassa oli alunperin epäiltynä kaikkiaan 16 poliisimiestä. Esitutkinta sai viime kesänä dramaattisen käänteen, kun jutun syyttäjä vaihdettiin kesken kaiken painostusväitteiden takia.

Valtionsyyttäjä on jättänyt asiaa koskevan haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.

Lähteet: YLE Uutiset