1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Discovery ampaisi avaruuteen

Avaruussukkula Discovery on noussut onnistuneesti NASA:n tukikohdasta Floridasta. Seitsemää miehistön jäsentä kuljettava sukkula laukaistiin matkalleen kansainväliselle avaruusasemalle Suomen aikaa puoli kahden jälkeen maanantainvastaisena yönä.

Kuva: EPA / Gary I. Rothstein

Discoveryn piti nousta ilmaan jo viime keskiviikkona, mutta sukkulassa havaittu vetyvuoto esti matkan.

Kaksiviikkoiseksi aiottu matka lyhenee päivällä Discoveryn ongelmien takia. Tekemättä jää yksi neljästä suunnitellusta avaruuskävelystä.

Sukkulan lastina on uusi aurinkopaneelipari aseman kasvavaa energiantarvetta varten. Aseman asukasmäärää on tarkoitus kasvattaa toukokuussa kolmesta kuuteen