Ääriryhmät haluavat aloittaa uuden kostonkierteen Pohjois-Irlannissa

Yhtenäistä Irlantia kannattavat ääriliikkeet ovat jälleen nostaneet päätään Pohjois-Irlannissa. Tasavaltalaisryhmät haluavat avata vanhat haavat ja jatkaa taistelua brittihallintoa vastaan. – Viime päivien iskujen motiivina on pyrkimys aktivoida entisaikojen kostonkierre, sanoo historiantutkija Susanna Sulkunen. Vanhan polven tasavaltalaiset ja IRA-aktiivit ovat kuitenkin laskeneet aseensa ja siirtyneet rauhan kannalle.

Ulkomaat
AP Graphics Bank

Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen allekirjoittamisesta on kulunut yli kymmenen vuotta. Alue putosi hiljalleen pois kansainvälisistä otsikoista, monien helpotukseksi. Vuosikymmeniä jatkunut koston kierre näytti päättyvän.

Viikko sitten rysähti taas. 48 tunnin aikana kaksi brittisotilasta ja yksi poliisi murhattiin entisaikojen teloitustyyliin, ja vanhat haavat aukesivat. Nyt odotetaan, kuinka tasavaltalaisryhmien vanhat vastustajat – poliisi, armeija ja brittihallintoa kannattavat lojalistiryhmät – reagoivat iskuihin.

– Jos nämä kaikki ryhmät aktivoituisivat uudestaan, syntyisi taas huomattava koston kierre, Jyväskylän yliopiston historiantutkija Susanna Sulkunen sanoo. Sulkunen valmistelee väitöskirjaansa Pohjois-Irlannin tasavaltalaisryhmistä.

Vaikka ääriryhmät ovat pudonneet otsikoista, ne ovat yhä osa Pohjois-Irlannin arkipäivää. Tasavaltalaisliike tiivistyy kolmeen kirjaimeen: IRA.

IRA:n pitkä varjo

Tasavaltalaisarmeija IRA:n perusti Irlannin yhtenäisyyden symboliksi noussut Michael Collins 1920-luvulla. Puolisotilaallinen järjestö tuli tunnetuksi konfliktin pahimpina vuosina: 1970–1998 tasavaltalaiset tappoivat yli kaksituhatta ihmistä. Silti IRA:n taistelijoita kannatettiin voimakkaasti katolisilla asuinalueilla.

IRA sai konfliktin vuosina sitä enemmän kannattajia, mitä huonommin Pohjois-Irlannin katolista vähemmistöä koeteltiin. Tammikuussa 1972 brittiläiset laskuvarjojoukot tappoivat 27 kansalaisoikeuksien puolesta marssinutta mielenosoittajaa. Bloody Sundayn eli ”Verisunnuntain” jälkeen nuoret katoliset miehet ja naiset jonottivat liittyäkseen IRA:han.

Vuosikymmeniä jatkunut väkivalta kääntyi kuitenkin itseään vastaan. 1990-luvun puolessavälissä IRA ja sen poliittinen siipi Sinn Féin alkoivat neuvotella rauhasta. Rauhansopimus allekirjoitettiin pitkänäperjantaina vuonna 1998.

Tavalliset pohjoisirlantilaiset olivat kyllästyneet jatkuvaan väkivaltaan ja pelkoon – kansanäänestyksessä 71 prosenttia pohjoisirlantilaisista ja 94 prosenttia irlantilaisista äänesti Belfastin sopimuksen puolesta. Vuonna 2005 IRA ilmoitti lopullisesti luopuvansa aseellisesta taistelusta.

Useat kovan linjan tasavaltalaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet rauhanneuvotteluja ja vallan jakamista protestanttisten puoleiden kanssa. Tämä johti ääriryhmien erkaantumiseen IRA:sta.

Rikollisuus ääriryhmien tulonlähde

Poliiseja ja tutkijoita on jo vuosikymmenien ajan kiinnostanut, keitä ääriliikkeisiin kuuluu ja miten niitä johdetaan. Pohjois-Irlannin ääriryhmissä arvioidaan nykyään olevan korkeintaan 80 ihmistä, jotka ovat itse valmiita väkivaltaisiin tekoihin. Muut jäsenet tukevat toimintaa muun muassa piilottamalla aseita.

Continuity IRA (CIRA) ja Real IRA (RIRA) ovat suurimpia IRA:sta irronneita ääriryhmiä. Niiden toiminta on rajoittunut viime vuosina rikollisuuteen ja pieniin pommi-iskuihin. Poliiseja tai sotilaita ei ole tapettu sitten 1990-luvun lopun – paitsi nyt.

Real IRA -tasavaltalaisryhmä ilmoitti tappaneensa Massereenen tukikohdan pihalle ammutut sotilaat viime lauantaina. Maanantaisen Craigavonin poliisi-iskun tekijäksi ilmoittautui puolestaan Continuity IRA -ryhmä.

Pohjois-Irlannin poliisiylipäällikön Hugh Orden mukaan ryhmät eivät suunnitelleet iskuja yhdessä. Joidenkin arvioiden mukaan kyse oli ääriryhmien nokittelusta – toinen ei voinut jäädä toista huonommaksi. Tasavaltalaisryhmien nykyinen toiminta on huomattavasti sirpaloituneempaa kuin konfliktin pahimpina vuosina 1960–1970-luvuilla.

CIRA perustettiin vuonna 1986, mutta ryhmä aktivoitui vasta 1990-luvulla poliittisen ilmapiirin käännyttyä vallanjaon ja rauhan kannalle. CIRA hankkii varoja muiden tasavaltalaisryhmien tavoin varkauksilla, kiristyksellä, polttoainemyynnillä ja salakuljetuksella.

RIRA puolestaan syntyi vuonna 1997 vastalauseena IRA:n halulle neuvotella vastapuolen kanssa. RIRA:n toiminta perustuu väkivaltaiseen vastarintaan, ja se muistetaan parhaiten Pohjois-Irlannin historian verisimmästä pommi-iskusta: 29 ihmistä kuoli vuonna 1998 tehdyssä iskussa Omagh’n kaupungissa. Yleinen mielipide kääntyi tuolloin RIRA:a vastaan.

Continuity IRA ja Real IRA ovat olleet aktiivisia 2000-luvulle saakka. Muita aktiivisia tasavaltalaisryhmiä on kolme – CIRA.sta vuonna 2006 irtaantunut Óglaigh na hÉireann, Irish National Liberation Army ja tästä irronnut Irish Republican Liberation Army – mutta niiden kannatus on pienimuotoista, ja toiminta rajoittuu lähinnä ryöstöihin ja pahoinpitelyihin.

Rekrytointi entistä vaikeampaa

Rauhansopimuksen jälkeen ääriryhmien on ollut entisaikoja vaikeampi rekrytoida uusia jäseniä. CIRA:ssa arvioidaan olevan 50-80 jäsentä, joista suurin osa on nuoria. RIRA:lla on arvioiden mukaan noin sata jäsentä levittäytyneenä ympäri maata.

– Oleellista on se, missä määrin ääriryhmät saavat taakseen niitä aktivisteja, jotka pyörittivät IRA:n toimintaa konflitkin vuosina. Näillä henkilöillä on tietotaitoa ylläpitää pitkää aseellista kampanjaa, Sulkunen sanoo.

Monet entiset IRA-aktiivit ovat siirtyneet rauhan kannalle. Yksi nimekkäimmistä esimerkeistä on Gerry Kelly, entinen IRA-aktiivi, joka istui vankilassa pommi-iskuista, pakeni sieltä ammuttuaan vartijan sekä salakuljetti aseita ja räjähteitä Pohjois-Irlantiin. Nyt Kelly istuu Pohjois-Irlannin hallituksessa, ja hän on jyrkästi tuominnut brittisotilaiden ampumisen.

– Entisillä IRA-aktiiveilla on nyt mielekästä tekemistä. Uusi kokemus rauhanomaisesta elämästä on nostanut kynnystä tarttua taas aseisiin, Sulkunen sanoo.

Ääriryhmät ovat suunnanneet katseensa nuorisoon. Tasavaltalaisryhmät suosivat nuoria jäseniä, joilla ei ole rikosrekisteriä. Ryhmien rekrytoijat ovat löytäneet otollisen maaperän lähiöistä, joissa työttömillä nuorilla on tekemisen puute.

Vankilatuomion saaneista tasavaltalaisista tehdyn tutkimuksen mukaan tavalliset rivijäsenet ovat nuoria miehiä ja naisia. He ovat iältään 20 vuoden nurkilla, tulevat työväenluokkaisista perheistä, ovat usein työttömiä ja asuvat pääosin katolisilla asuinalueilla.

– Ryhmittymien johtajat ovat puolestaan hieman vanhempia aktiiveja, joilla on pidempi tausta tämmöisessä toiminnassa, Sulkunen kuvailee.

Brittilehdistössä tasavaltalaisnuorten riehumista on nimitetty ”huvimellakoinniksi”, jolla ei ole entisenlaista ideologista perustaa. Ääriryhmät voivat kuitenkin väittää edustavansa kaikkia katolisia. Ryhmien kannatusta on vaikea mitata, koska ne eivät osallistu politiikkaan.

– Jonkinlaista passiivista tukea ryhmillä täytyy kuitenkin olla, jotta ne voivat toimia. Ihmiset sietävät niitä, osa väkivallan pelon vuoksi, osa sen takia, että tukevat yhä ryhmien ideologiaa, Sulkunen sanoo.

Konfliktin vuosina katoliset eivät luottaneet poliisin tai armeijan kykyyn suojella heitä. Ongelmatilanteissa paikalle kutsuttiin IRA. Nyt, kun poliisivoimiin on aktiivisesti rekrytoitu katolisia, luottamus viranomaisiin on kasvanut.

Iskuilla haetaan julkisuutta

Sulkusen mukaan tasavaltalaiset ääriryhmät hakevat omille toimilleen huomiota ja kannatusta, kuten muutkin terroristit. Jos tapahtumista ei kerrota lehtien palstoilla tai pääuutisissa, ne eivät pääse vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen.

– Poliittisen väkivallan ensisijainen tarkoitus on saada oma ääni kuuluville. Jos media väheksyy vaarattomampia iskuja eikä anna niille huomiota, silloin kasvaa kiusaus tehdä entistä raaempaa väkivaltaa, Sulkunen sanoo.

Poliisiylijohtaja Hugh Orde ilmoitti viikkoa ennen iskuja, että brittien erikoisjoukkojen täytyy ehkä palata Pohjois-Irlannin kaduille tasavaltalaisryhmien väkivaltaisuuksien vuoksi. Sulkusen mukaan lausunto provosoi ääriryhmiä.

– Iskut voidaan nähdä uhitteluna: ”Te ette voi meille mitään.”

Keskeisenä kysymyksenä on myös se, kuinka poliisit ja armeija reagoivat tuoreisiin iskuihin. Sulkusen mukaan nyt on tärkeää, että viranomaiset eivät provosoidu.

Myös brittihallintoa tukevien lojalistien reaktiota odotettiin pelokkaasti. Viranomaisten mukaan lojalistiryhmä Ulster Volunteer Forcen johto kokoontui maanantaina keskustelemaan vastauksesta sotilaiden surmaan – ja päätti olla reagoimatta.

Konfliktin pahimpina vuosina lojalistit surmasivat yli tuhat ihmistä. Lojalistiryhmien poliittinen ideologia hiipui rauhansopimuksen jälkeen. Nyt ryhmiä on jäljellä kourallinen, ja toiminnan keskipisteessä on rikollisuus.

– Lojalistit eivät ole poliittisesti kovin organisoituneita, eikä heillä ole mitattavaa kannatusta protestanttisen väestön keskuudessa. Poliittisesti motivoitunut lojalistiväkivalta on ollut aika vähäistä viime vuosina, pikemminkin ryhmät ovat keskittyneet kiistelemään keskenään rikollisen toiminnan reviireistä protestanttisen työväestön asuinalueilla, Sulkunen sanoo.

Sinn Féinin poliittinen täyskäännös

IRA:n poliittisen siiven Sinn Féinin reaktiota viime viikon iskuihin odotettiin mielenkiinnolla. Katolinen Sinn Féin -puolue suostui 1990-luvulla pitkän kädenväännön jälkeen rauhansopimukseen ja yhteishallitukseen protestanttisen unionistipuolueen kanssa.

Pääministeri, protestanttijohtaja Peter Robinson ja tasavaltalainen varapääministeri Martin McGuinness esittivät iskujen jälkeen harvinaisen yhteislausunnon, jossa he vetosivat kansalaisiin syyllisten löytämiseksi. Martin McGuinness on pitkän linjan Sinn Féin -poliitikko ja hänen on huhuttu johtaneen IRA:n aseellista kampanjaa ennen rauhansopimusta.

Sulkusen mukaan Sinn Féin hyötyy viime päivien iskuista.

– Kun suuri yleisö ja poliitikot tuomitsevat nämä iskut ja leimaavat tekijät äärisiiviksi ja kiihkoilijoiksi, IRA ja Sinn Féin näyttäytyvät kovin maltillisina toimijoina, joiden kanssa on mielekkämpää tehdä kompromisseja. Ja siten Sinn Féin pystyy ajamaan omia päämääriään ehkä aikaisempaa tehokkaammin poliittisella kentällä.

Sinn Féin ajaa yhä yhtenäisen Irlannin ideologiaa, mutta luottaa väestönkasvun tekevän tehtävänsä. Tilastoennusteiden mukaan katolisesta vähemmistöstä tulee 2020-luvulla enemmistö. Sinn Féinin poliittinen agenda perustuu oletukselle, että katoliset haluavat Irlannin yhdistymistä – mutta katolisten joukossa on myös brittihallinnon kannattajia.

Rauhasta ei haluta tinkiä

Ääriryhmistä huolimatta Pohjois-Irlanti on rauhoittunut huomattavasti viime vuosien aikana. Belfastissa asunut Sulkunen muistuttaa, että auto-onnettomuuksissa kuolee nykyään enemmän ihmisiä kuin terrori-iskuissa.

– Menneisyys näkyy visuaalisena symboleina, seinämaalauksia ja graffiteina. Mutta turvallisuustilanne on selvästi muuttunut: Katukuvassa ei ole enää tiesulkuja, eikä aseistautuneita sotilaita liiku enää kaduilla. Armeijan tukikohtia on tyhjennetty, poliisiasemia on purettu ja suljettu.

Sosiaalisten ja taloudellisten uudistusten vuoksi väkivallattomuudesta on tullut kannattava vaihtoehto Pohjois-Irlannissa. Rauhansopimuksen jälkeen kansainväliset sijoittajat ovat tuoneet rahaa Pohjois-Irlantiin, ja erilaiset EU-projektit konfliktin runtelemilla katolilaisalueilla ovat luoneet työpaikkoja. Entisiä vankeja on ohjattu yhteisöprojekteihin ja työllisyys on parantunut.

Sulkusen mukaan hiljattaiset iskut jäävät todennäköisesti yksittäisiksi mielenilmauksiksi.

– Iskut ovat tapahtuneet selkeästi rajattuihin kohteisiin. Jos satunnaiset pommi-iskut alkaisivat uudestaan, silloin huolestuisin – mutta nyt ei ole syytä maalata piruja seinälle.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tavallinen väestö on tottunut erilaiseen arkeen. Keskiviikkona tuhannet ihmiset kerääntyivät Belfastin kaupungintalolle hiljaiseen mielenosoitukseen vastalauseena viime päivien iskuille. Useat ihmiset kättelivät osanoton ilmauksena paikalla partioineita poliiseja – näky, joka olisi ollut mahdoton vielä kymmenen vuotta sitten.

– Keskiverto pohjoisirlantilainen ei millään tavalla tue eikä kannata väkivallan käyttöä poliittisten päämäärien edistämiseksi, Sulkunen päättää.

Lähteet: YLE Uutiset / Mia Ylönen