Kulttuurilehtikatsaus 16.3.

Kulttuurilehtikatsauksessa ruoditaan tällä kertaa tv-sarjojen alamäkeä, imetetään kokouksessa ja ikävöidään pilapiirtäjiä.

kulttuuri
Nainen lukemassa lehteä
YLE

Aluksi kritisoidaan ylistettyjä tv-sarjoja, kuten Sopranosia. Filmihullu-lehden Lauri Timonen ei usko viime vuosina esitettyyn toteamukseen, että television laatudraamat olisivat jo ajaneet tasollisesti elokuvien ohi.

"Ehkä asia näin hetken aikaa olikin, mutta nykyiset draamasarjat eivät kykene tarjoamaan kuluttajilleen purtavaksi minkäänlaista älyn tai emootion hedelmää. Paljon mainostettu HBO-yhtiö, jonka tarjontaan Ylekin meni suuressa viisaudessaan sijoittamaan muutenkin hupenevia pennosiaan, on tätä nykyä pelkkä räkäinen kupla, mitä muuten oli jo heidän lippulaivansa Sopranoskin, josta en edelleenkään, sinnikkäästi uusintojakin töllöttäneenä, pysty löytämään minkäänlaisia syvällisyyden tai omaperäisyyden tasoja."

Timonen sanoo odottavansa sitä päivää, jolloin joku kykenee selittämään hänelle, mitä suurta ja omaperäistä Sopranos-sarja pitää sisällään.

"Yhtäkään oivaltavaa esseetä en ole aiheesta toistaiseksi nähnyt. Tästä huolimatta sarja edustaa tuotantopuljunsa parhaimmistoa, mikä kertoo oman karvaan totuutensa alan kärjen kapeudesta. Kaavahan on nykyään kaikissa sarjoissa suurin piirtein sama: kaivetaan esiin elokuva-urallaan pitkäkestoiseen laskusuhdanteeseen uponneita entisiä filmitähtiä, ja uskotellaan jonkin käsittämättömän röyhkeällä valheen logiikalla työskentelevän pr-osaston avulla, että nuo väsähtäneet keskikastin tolvanat ovatkin kaikki nämä vuodet ilmeisesti meiltä katsojilta salassa olleet ensiluokkaisia luonnenäyttelijöitä."

Näin kirjoittaa Lauri Timonen uusimmassa Filmihullu-lehdessä.

Vauvat mukaan kokouksiin!

"Kaikkien naisten pitäisi olla feministejä."

Näin sanoo oman tuotantoyhtiönsä perustanut tuottaja Riina Hyytiä Tulva-lehden jutussa. Nykyään Hyytiä haluaa tehdä oman osansa sen eteen, että nuoret naiset elokuva-alalla eivät joutuisi samoihin karikkoihin kuin hän itse.

"Mietin paljonkin sitä, miten voisin auttaa mimmejä tällä alalla. Olen saanut kyllä apua sekä miehiltä että naisilta, mutta osa karikoista on ollut sellaisia, jotka ovat olleet selkeästi sukupuolisidonnaisia. Esimerkiksi naisohjaajilla on paikoin hankaluuksia saada omaa uraansa edistettyä samalla tavalla kuin miehillä", sanoo Hyytiä.

Jutussa pian neljännen lapsen saava äiti pohdiskelee myös, valitako perhe vai työ.

"Työllä on lupa terrorisoida koko ihmisen elämää ja sitä kautta läheisten elämää", Hyytiä toteaa.

Hän ihmettelee, miksi ei olisi mahdollista johtaa yhtaikaa firmaa ja olla neljän lapsen äiti. Tällä hetkellä hän kantaa äitiyttään aktiivisesti kokouksiin, sillä raskaus on edennyt jo pitkälle. Äitiys on tullut töissä esiin aiemminkin.

"Muistan, kuinka olen imettänyt erilaisissa kokouksissa. Mietin, että onpa jännää, tässä on palaveri, jossa ainoastaan minä olen tissit paljaina. Ei siinä tilanteessa ole hirveän paljon vaihtoehtoja - jos tyypillä on nälkä, sen täytyy syödä."

Näin kertoo Riina Hyytiä Tulva-lehdessä.

Missä ovat taiteilijoiden riepottelijat?

Lopuksi pieni toive. Tämänkertaiseen kulttuurilehtitarjontaan perehtyessäni huomasin yhden epäkohdan. Missä ovat pilapiirrokset? Taidepuhe ja kulttuurin kenttä tursuavat kliseitä ja parodian aineksia. Ei siinä mikään Kari tarvitse olla raapustaakseen kulttuurilehden takasivulle yhden ilkikurisen kuvan.

Muutenkin tällä paljon puhutulla kulttuurin kentällä saisi olla paljon enemmän ärsyttäviä riepottelijoita, jotka käyvät taiteilijoiden kimppuun brutaalisti kuin humalaiset korppikotkat. Minne olette lentäneet?

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Tuomas Karemo

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus