Iranin Khatami testamenttaa äänensä Mousaville

Iranin maltillisena pidetty entinen presidentti Mohammed Khatami on vahvistanut vetäytyvänsä presidenttikisasta. Hän kertoo tukevansa kesäkuun presidentinvaaleissa entistä pääministeriä Mirhossein Mousavia.

Ulkomaat
Mohammed Khatami
EPA / ALBERT OLIVE

- Uskon, että Mousavi pystyy muuttamaan nykytilannetta. Meillä on ollut keskinäiset kiistammekin, mutta tärkeää on, että hän puolustaa ihmisten perustuslaillisia oikeuksia ja vapautta, sekä maamme kansainvälistä mainetta, Khatami sanoi lehdistötilaisuudessa tiistaina.

Mousavi toimi Iranin viimeisenä pääministerinä vuosina 1981 - 1989. Hän on ollut syrjässä politiikasta siitä lähtien.

Khatamin vetäydyttyä presidenttikilvasta jäljelle jäi viisi ehdokasta. Mousavin lisäksi mukana on nykyinen konservatiivipresidentti Mahmud Ahmadinejad, uudistusmielisenä pidetty parlamentin entinen puheenjohtaja Mehdi Karroubi ja kaksi riippumatonta ehdokasta, joiden mahdollisuuksiin ei liiemmin uskota.

Khatami vetäytyi yllättäen

Khatamin jo maanantaina tiedotusvälineisiin vuotanut vetäytymisilmoitus oli yllättävä, sillä hänen ehdokkuudestaan kerrottiin vasta viime kuussa.

Moniin iranilaisiin poliitikkoihin verrattuna uudistusmielinen Khatami oli Iranin presidenttinä vuosina 1997 - 2005.

Presidenttikautensa jälkeen Khatami on johtanut järjestöä, jonka tavoite on toimia Iranin kulttuurin, yhteiskunnan ja talouden hyväksi sekä edistää kansalaisvapauksia ja sosiaalisen oikeudenmukaisuutta.

Lähteet: Reuters, AP