Tähtihetki: Toinen jalka haudasta

Tarmo Poussun mielestä Toinen jalka haudasta sekoittaa romantiikkaa, satiiria ja mustaa huumoria. Satu Linnapuomi taas sanoo, että elokuva pitää lupauksensa mainoksissa luvatusta yllätyksellisyydestä.

kulttuuri

Poussu: Elokuva liukuu farssin rajoille

Eriarvoistuvaa Suomea satirisoivan Nousukauden ohjaajana parhaiten muistettu Johanna Vuoksenmaa ei päästä itseään helpolla. Hänen uusi elokuvansa Toinen jalka haudasta on romantiikkaa, satiiria ja mustaa huumoria sekoittava komedia kuolemasta.

Elokuvan pääosassa Tobias Zilliacus esittää Helsingin kaupungin puutarhaosastolla työskentelevää Visaa, jolle lääkärit ovat antaneet vain puoli vuotta elinaikaa. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi murhetta, miehellä on menossa myös parisuhdekriisi avovaimon (Susanna Mikkonen) kanssa. Hetkellistä valoa pimeyteen tuo kaupunkilehden nuori toimittaja Hanna (Helena Vierikko), joka lupaa juttusarjaa vastaan toteuttaa Visan viimeiset toiveet.

Mika Ripatin ja Seppo Vesiluoman kirjoittamassa elokuvassa on useita yllätyskäänteitä, joita ei kannata etukäteen paljastaa. Välillä farssin rajoille liukuva leffa hyödyntää tarinassaan myös monia romanttisten komedioiden kliseitä. Kirjavien ainesten tarkoitus lienee pehmentää perimmäistä kuoleman tematiikkaa, mutta tuloksena on turhankin moniaineksinen soppa.

Perimmiltään Vuoksenmaan elokuva on ylistys elämän arvokkuudelle. Kuolema ei lopulta näyttäydykään siinä elämän vastakohtana, vaan väistämättömänä osana elämän ikuista kiertokulkua.

Elokuvan keskeiset näyttelijät tekevät hyvää työtä, vaikka tarinan kiemurat koettelevatkin välillä roolihahmojen uskottavuutta. Kerkko Koskinen on säveltänyt elokuvaan moni-ilmeisen ja persoonallisen musiikin.

Tarmo Poussu

Linnapuomi: Kokonaisuutena jää vaisuksi

Kuolema on arka aihe komedialle, mutta usein parhaat komediat liittyvät jotenkin kuolemaan. Myös Johanna Vuoksenmaan ohjaama Toinen jalka haudasta onnistuu hyvin kuoleman käsittelyssä tässä sympaattisessa komediassa. Suorastaan tragikoomiseksi tarina muuttuu, kun monesta syystä kaikille olisi helpompi, jos Visa (Tobias Zilliacus) tosiaan olisi kuolemassa. Mutta kun hän saakin kuulla, että kyseessä oli sekaannus byrokratian rattaissa, ja hän onkin terve kuin pukki!

Erityisen herkullisia ovatkin ne kohdat, joissa Visa kertoo tuttavilleen olevansa terve. Tuttavien sureminen keskeytyy pahasti. Yhteistyötaho haluaisi pitää ”kuolemansairasta” Visaa mannekiininaan. Ja Visan ystävä Harri (erinomainen Jarkko Pajunen) on jo suunnitellut Visan avovaimon kaappaamista itselleen, ja se, että Visa onkin terve, aiheuttaa hänelle pahoja mutkia matkaan. Harri on mainio hahmo suunnitelmineen ja valheineen, joita hän epätoivoisesti kutoo tarinan edetessä – hänen henkilönsä on oikein klassinen koomisten tilanteiden moottori. Se ihmetyttää, että Visa suhtautuu niinkin tyynesti tuttaviensa reaktioihin – luulisi, että häntä sapettaisi oikein kunnolla se, ettei kukaan näytä olevan riemuissaan hänen elossa pysymisestään!

Elokuvan mainostetaan olevan yllätyksellinen. Sen lupauksen se pitääkin. Kokonaisuutena Toinen jalka haudasta jää kuitenkin hieman vaisuksi. Osa roolihenkilöistä jää aika ohkaisiksi ja toisinaan leffaan kaipaisi lisää draivia. Visan ja Hannan (Helena Vierikko) rakkaus ei oikein leisku, vaikka sen pitäisi olla yksi elokuvan pääjuonteista. Onni von Sopasen ja Nousukauden ohjaaja Vuoksenmaa on kuitenkin saanut aikaan pääpiirteissään toimivan elokuvan. Ja kun todellisessa elämässä kuolevista ihmisistä tehdään tosi-TV:täkin, niin elokuva onnistuu olemaan myös ajankohtainen kuolema-juttusarjoineen.

Satu Linnapuomi