Toinen jalka haudasta on kepeä kertomus kuolemasta

Kituva parisuhde ja kaavamainen elämä saavat kovan haastajan, kun nuori mies saa kuulla kuolevansa pian. Johanna Vuoksenmaan elokuvassa tarkkaillaan kuoleman vaikutusta vielä eläviin. Vaikka perusajatus kuulostaa vakavalta, Toinen jalka haudasta ei sitä ole.

kulttuuri
Tuleva leski ja tuleva vainaja käyvät arkkuostoksilla
Johanna Vuoksenmaa

Kaupungin puisto-osastolla työskentelevä Visa ei ole järin tyytyväinen elämäänsä. Avoliitto natisee liitoksissaan ja työ on tasaista puurtamista. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun paljastuu, että hän on kuolemansairas

Alkuturtumuksen jälkeen Visa päättää jättää jälkeensä jotakin kaunista: työn alla olevasta puistosta tulisi hänen testamenttinsa. Viimeisen toiveensa kautta Visa tutustuu ja rakastuu uuteen naiseen, tapauksesta lehtijuttua kirjoittavaan Hannaan. Uutta alkua avittaa ympäristö, joka ei ainoastaan salli kuolevalle tämän mielitekoja, vaan suorastaan herkuttelee ymmärtävyydellään. Visa saa tehdä niin kuin haluaa, ”koska sillä on aivojen verenkiertohäiriö”.

Juuri, kun elämä jälleen maistuu, siltä putoaa pohja. Visa saa kuulla, ettei hän kuolekaan.

Elämä jatkuu

Valmisteilla on juttusarja kuolevasta, joka on tärkeä niin toimittajalle kuin lehdelle, vaikkakin eri syistä. Sairaus on myös tae siitä, että Hanna pysyy Visan lähellä. Visan paras kaveri ja avovaimo puolestaan saavat lähestyvästä lähdöstä oikeutuksen omalle rakkaudelleen. Ja jotta olisi selvää, että nyt on tosi kyseessä, työväenliike vielä puuhaa kuolevasta Visasta marttyyrin itselleen.

Kuoleman läheisyys laukaisee jumiutuneen asetelman, ja yhtäkkiä kaikilla on mahdollisuus johonkin parempaan. Niinpä kaikki selittelevät toisilleen ja etenkin itselleen, että tarinasta kannattaa pitää kiinni vielä hetken.

Vale vaivaa lähinnä Visaa, joka pelkää että Hanna on kiinnostunut hänestä vain sairauden tuoman erityisyyden vuoksi. Elokuvan tekijöiden oivallus onkin ollut lisätä romanttiseen komediaan sisältöä.

Tarina kestää peruskaavankin

Päärooleissa nähdään sympaattisia perusihmisiä ilman liikoja ominaisuuksia. Tobias Zilliacus ja Helena Vierikko tekevät molemmat hyvää työtä, mutta kun tarkoitus on tarjoilla jokaisesta romanttisesta komediasta tuttua yllätysrakkautta mahdollisimman suurella samaistumispinnalla, on selvää, että syvälliset hahmotutkielmat eivät kuulu reseptiin.

Vastapainoksi ja genren mukaisesti sivuroolit on miehitetty karikatyyreillä. Visan kaveri Harri (Jarkko Pajunen) on komiikkapuolesta vastaava ressukka, jolle on kirjoitettu jopa hieman liian pellen rooli.

Sen sijaan esimerkiksi Hannan vonkaava esimies (Tuomas Rinta-Panttila) on hauska yhdistelmä pikkunilkkiä ja mainosmyynnin armoilla luovivaa päätoimittajaa. Myös Visan yliempaattinen terapeutti (Pertti Sveholm) viihdyttää kaksinaamaisuudellaan.

Dialogi on hetkittäin harmillisen epäluontevaa. Etenkin suurten tunnekuohujen välillä, jolloin tarinaa rakennetaan seuraavaa käännettä varten, teksti ja siihen eläytyminen on kuin Salatuista elämistä. Musiikki sen sijaan on tärkeässä roolissa, kun kuolemantuomion saaneen Visan suhde vanhaan elämäänsä nyrjähtää. Säveltäjä Kerkko Koskinen on pitänyt korvansa auki Tim Burtonin elokuvissa.

Kuolemansairaan ympärille rakennettu huumori voi jopa loukata joitakin. Jos ei muuten, niin sillä, että aihetta käsitellään ilman asiaankuuluvaa mahtipontisuutta.

Kepeys kuitenkin toimii elokuvassa, joka ohjaajan sanoin ”ei naura kuolemalle vaan ihmisille kuoleman äärellä.” Kuoleman läheisyyden vaikutusta elämän pikkumaisuuksiin ja luutuneisuuksiin ei voisikaan käsitellä vakavalla naamalla. Ja vaikka lopulta käy niin kuin käy, rakkaustarinakin toimii aika hyvin.

Elokuvan ensi-ilta on perjantaina 20.3.

Lähteet: Ville Laakso, YLE Uutiset