1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Oikeus pui Clintonin vastaista dokumenttia USA:ssa

Korkein oikeus setvii Yhdysvalloissa, pitäisikö kriittisten dokumenttielokuvien esittämistä säädellä kampanjamainosten kaltaisesti. Polemiikin aiheutti poliittinen dokumentti ulkoministeri Hillary Clintonista, joka on tulkittu lähinnä antimainokseksi.

kulttuuri

Liittotuomioistuimen tuomareiden mukaan elokuva on suoraan verrattavissa poliittisiin mainoksiin ja on siksi mainoksia koskevan lain alainen. Yhdysvalloissa yritykset, yhdistykset ja järjestöt eivät saa mainostaa vaalien alla yksittäisten ehdokkaitten puolesta tai vastaan.

Konservatiivinen Citizens United -järjestö halusi maksaa televisiokanavalle Hillary: The Movie -elokuvan esittämisestä. Tuolloin Hillary Clinton kampanjoi nokakkain Barack Obaman kanssa demokraattien presidenttiehdokkuudesta. Järjestön mukaan elokuva kritisoi Clintonia, mutta ei suoraan yllyttänyt äänestämään häntä vastaan.

Dokumentissa esiintyy muun muassa Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin neuvonantaja, jonka sanojen mukaan Hillary on amerikkalaisista "lähimpänä eurooppalaista sosialistia".

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi