1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Topolanek vakuuttaa Tshekin hoitavan EU-puheenjohtajuuden

Tshekin pääministeri Mirek Topolanek vakuuttaa, ettei hänen hallituksensa kaatuminen vaikuta EU-puheenjohtajuuden hoitoon. Topolanekin keskustaoikeistolainen hallitus sai tiistaina epäluottamuslauseen parlamentilta ja joutuu jättämään eronpyynnön.

Ulkomaat
Pääministeri Mirek Topolanek levittelee käsiään.
Tshekin pääministeri Mirek Topolanek.EPA / Christophe Karaba

EU:n parlamentille phunut Topolanek vakuutti uskovansa, ettei Tshekki tule olemaan toimintakyvytön tammikuussa alkaneen puolivuotisen puheenjohtajuuskautensa loppupuolta.

Hän sanoi pitävänsä surullisena sitä, että sosiaalidemokraattinen oppositio pyrkii heikentämään Tshekin EU-puheenjohtajuutta, mutta toivoo puheenjohtajuuden olevan silti menestys.

EU:n parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering sanoi, ettei Tshekin hallituksen kaatumisen tulisi vaikuttaa EU-puheenjohtajuuteen.

Topolanekin hallitus joutuu jättämään eronpyyntönsä epäluottamuslauseen vuoksi, mutta pysyy vallassa uuden hallituksen muodostamiseen asti. Se voi kestää kuukausia.

Oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ovat halunneet hallituksen jatkavan joka tapauksessa kesäkuun loppuun asti, jottei vetovastuu vaihtuisi kesken Tshekin EU-puheenjohtajuuskauden.

Viimeksi EU:n puheenjohtajamaan hallitus kaatui kesken puheenjohtajakauden vuonna 1996 Italiassa.

Lissabonin sopimus vaikeuksissa?

Tshekin varapääministeri Alexandr Vondra arvioi keskiviikkona, että epäluottamuslause saattaa vaikeuttaa EU:ta uudistavan Lissabonin-sopimuksen ratifioimista.

Kaikkien 27 EU-maan on ratifioitava sopimus, jotta se astuisi voimaan. Tshekin parlamentin ylähuone ei ole vielä vahvistanut sopimusta.

Myös Irlannissa sopimus on yhä ratifioimatta, sillä se torjuttiin viime kesänä kansanäänestyksessä. Uutta kansanäänestystä on suunniteltu lokakuulle.

Topolanek haluaa myös uuden hallituksen johtoon

Topolanek sanoo haluavansa myös uuden hallituksen pääministeriksi.

Topolanek sanoi keskiviikkona ilmestyneen Hospodarske Noviny -lehden haastattelussa, ettei hänen kansalaisdemokraattinen puolueensa hyväksyisi ketään muita ehdokkaita.

Siten jonkun muun johtama hallitus voitaisiin muodostaa vain kommunistien tuella, hän sanoo.

Kommunistit ovat olleet sivuroolissa Tshekin politiikassa siitä lähtien, kun sosialistinen järjestelmä romahti vuonna 1989.

Tshekissä pääministerin nimittää presidentti Vaclav Klaus. Klausin on määrä keskustella tilanteesta keskiviikkona alahuoneen sosiaalidemokraattisen puhemiehen Miloslav Vlckein kanssa.

Sosiaalidemokraattien johtaja Jiri Paroubek on esittänyt, että maahan perustettaisiin puolueista riippumattomien asiantuntijoiden hallitus, joka johtaisi maan ennenaikaisiin vaaleihin. Normaaliaikataulun mukaan vaalit olisivat ensi vuoden kesällä.

Tshekin oppositio on syyttänyt hallitusta muun muassa huonosta talouden hoitamisesta. Epäluottamuslause sai parlamentissa taakseen juuri ja juuri vaaditun enemmistön eli 101 kansanedustajaa, kun neljä hallituskoalition tukijaa siirtyi oppositiossa olevien sosiaalidemokraattien ja kommunistien taakse.

Lähteet: AP, DPA, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi