1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kiinalaistuomioistuin vahvisti maitoskandaalin kuolemantuomion

Kiinalainen tuomioistuin on vahvistanut kahden veljeksen tuomiot ns. äidinmaitovastike-skandaalissa. Toinen veljeksistä on tuomittu kuolemaan, toinen kahdeksaksi vuodeksi vankilaan .Lopullisen päätöksen tuomioista tekee maan korkein oikeus.

Kuolemaantuomittu Geng Jinping johti laitosta, joka johti myrkyllistä maitoa tuottanutta meijeriä. Meijeristä maitoa ja maitojauhetta myytiin Sanlun-yhtiölle, joka taas lisäsi sitä äidinmaitovastikkeeseen.

Myös Sanlu-yhtiöiden skandaalin aikaisen johtajan Tian Wenhuan tuomio pidetiin ennallaan. Hän sai alemmassa oikeusasteessa elinkautisen tuomion osallisuudestaan skandaaliin.

Ainakin kuusi pikkulasta kuoli ja miltei 300 000 sairastui juotuaan äidinmaitovastikkeessa melamiinia. Teollisuuskemikaalilla oli hämätty laboratoriotutkimuksissa ja annettu se vaikutelma, että maito sisälsi runsaasti proteiinia.

Tammikuussa kiinalainen oikeusistuin tuomitsi kaksi miestä kuolemaan melamiinijauheen valmistamisesta ja myymisestä. Kolme muuta sai elinkautisen vankeustuomion. Tuomittujen joukossa on skandaalin keskiössä olleen meijerin johtaja. Useille muille annettiin lyhyempiä vankeustuomioita.