Stubb: Toivottavasti olisin tunnustanut Viron

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on puuttunut kiivaana käyvään keskusteluun Suomen ja Viron suhteista. Stubb sanoi YLE Uutisille EU:n ulkoministerikokouksen yhteydessä Tshekissä olleensa aina suuri Viron ja vapauden ystävä.

talous

Stubbin mukaan on helppoa olla jälkiviisas, mutta hän sanoo toivovansa, että olisi itse vastaavassa tilanteessa tunnustanut Viron itsenäisyyden heti.

- En tiedä, miten olisin itse toiminut siinä vaiheessa. Toivottavasti selkäydinreaktiona olisi ollut tunnustaa Viron itsenäisyys heti, ulkoministeri sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa olleensa Viron itsenäistyessä vasta 21-vuotias.

- Nämä asiat eivät olleet silloin päällimmäisinä, Stubb sanoo.

Viime päivinä sekä presidentti Mauno Koivisto että tasavallan presidentti Tarja Halonen ovat torjuneet julkisuudessa esitetyt vaatimukset anteeksipyynnöstä.

Muun muassa kirjailija Sofi Oksanen ja entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus ovat toivoneet valtiojohdon pyytävän anteeksi penseää suhtaumistaan Viroon maan itsenäistymisprosessin yhteydessä.

Lähteet: YLE Uutiset