Regea juhlii Tampereella

Solu- ja kudosteknologiakeskus Regean kudospankki on ollut menestys. Kudospankin myötä muun muassa luiden ja jänteiden kerääminen on tehostunut merkittävästi.

kudosteknologia
YLE / Arttu Horttanainen

Sarveiskalvojakin on saatu elinluovuttajilta niin paljon, että Tampereen hoitojonot on purettu.

Lisäksi sarveiskalvoja on riittänyt muihin yliopistosairaaloihin ja jopa ulkomaisille potilaille. Tällä hetkellä tutkijoita kiinnostaa mm. keisarinleikkauksessa saatava amnionkalvo.

Hermostollinen tukimus myös tärkeää

Regean yli 80 tutkijaa keskittyvät muun muassa kantasoluja ja biomateriaaleja yhdistävään tutkimukseen.

Uusia hoitoja kehitetään myös Parkinsonin tautiin, aivohalvaukseen sekä hermostovaurioihin.

Keskuksessa on tehty tiettävästi maailman ensimmäinen potilaan omista kantasoluista kasvatetun yläleuanluun siirto. Luusiirteestä rakennettiin uusi leuka kasvaimen tuhoaman tilalle.

Solu- ja kudosteknologiakeskus on toiminut viisi vuotta. Regea on esitellyt toimintaansa maanantaina.

Lähteet: YLE Tampere