Itsemurhaisku poliisiasemalle Afganistanissa

Afganistanissa yhdeksän ihmistä on kuollut ja kahdeksan haavoittunut poliisiasemalle tehdyssä itsemurhaiskussa, maan sisäministeriö kertoo. Poliisiksi pukeutunut Taliban-taistelija räjäytti itsensä poliisialueella Kandaharin kaupungin eteläpuolella.

Ulkomaat

Kuolleista viisi oli poliiseja ja neljä siviilejä.

Uutistoimisto AP:n toimittajan mukaan räjähdyspaikkaa vartioivat kanadalaiset ISAF-sotilaat ovat estäneet afganistanilaisia poliisijoukkoja tulemasta räjähdyspaikalle. Sotilaiden kerrotaan myös kieltäneen toimittajia ottamasta kuvia paikalta.

Kandahar on Taliban-liikkeen hengellinen synnyinsija. Se on edelleen liikkeen vahvaa tukialuetta sekä haaste Afganistanin poliisivoimille ja kansainvälisille sotilasjoukoille.

Taliban-taistelijoiden hyökkäysten määrä on noussut viimeisten kolmen vuoden aikana, kun taistelijat ovat saaneet haltuunsa laajoja alueita kaupunkien ulkopuolella.

Lähteet: AP, AFP