Tutkijat: Lasten palveluista ei saa leikata taantumassa

Tutkijat varoittavat leikkaamasta lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavia palveluja taantuman aikana. Viime lamaa tutkineiden mielestä päivähoitoa, peruskoulua ja ohjattua nuorten harrastustoimintaa tulisi nyt päinvastoin vahvistaa.

Kotimaa
Lapsi katselee televisiota.
YLE / Juha-Pekka Inkinen

- Päivähoidon palvelut ovat äärettömän tärkeitä pienelle lapselle silloin kuin vanhemmat ovat vaikeuksissa, sanoo professori Tytti Solantaus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Solantauksen mielestä päivähoitoa ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa pitäisi laman aikana vahvistaa, ei heikentää.

- Neuvola, päivähoito ja koulu, kun nämä toimivat, lapset ja nuoret voivat selviytyvät lamasta paremmin, vahvistaa nuorten syrjäytymistä tutkiva professori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

1990-luvun laman aikana hallitus leikkasi lasten ja nuorten palveluita ankaralla kädellä.

Lasten palvelut äärirajoilla jo nyt

1990-luvun laman vaikutuksista tehtiin laaja lastenpsykiatrinen tutkimus, jossa tutkijat pääsivät vertaamaan lasten hyvinvointia ennen ja jälkeen laman. Tutkimukseen osallistui 1320 vuonna 1981 syntynyttä lasta. Suomen akatemia tiedotti maanantaina, että tutkimus saa jatkoa. 1990-luvun laman kokeneet tutkittavat ovat nyt nuoria aikuisia.

Tutkimuksesta opittiin, että lama lisää lasten tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia.

Lapsen ja nuoren kehitykselle on tärkeää pysyvyys, Tytti Solantaus kertoo. Viime lama pisti monen lapsen elämän sekaisin yhtä aikaa kotona sekä päivähoidossa tai koulussa.

1990-luvun laman aikana kouluissa ja päiväkodeissa työntekijöiden ja lasten vaihtuvuus lisääntyi. Luokkakoot ja opettajien työtaakka kasvoivat. Murrosikäisiin vaikutti se, että ohjattu nuorison harrastustoiminta likimain lopetettiin.

Professori Tytti Solantaus muistuttaa, että lasten ja nuorten palvelujen lähtötaso on nyt heikompi kuin 90-luvun laman alkaessa. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat leikkauslistat ovat siksi mahdollisesti jopa haitallisempia kuin 1990-luvun aikana.

- Lasten palvelut ovat aivan äärirajoilla jo nyt, Solantaus sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset