1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

SLL: Hallituksen säästöt uhkaavat ympäristön tilaa

Hallituksen käynnistämä Aluehallinnon kehittämishanke ALKU uhkaa heikentää kansalaisten oikeuksia ja ympäristön tilaa, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri.

Ympäristöhallinto, eli ympäristökeskukset ja ympäristölupavirastot kärsivät jo nyt vakavasta henkilöstöpulasta. Erityisesti Uudellamaalla resurssipula uhkaa jo laillisuuden rajoja, SLL:n Uudenmaan piiri toteaa.

Ympäristöhallinto tarvitsisi piirin mielestä välttämättä lisää virkoja. Ympäristöhallinnon osuus on mitättömät 0,7 prosenttia ministeriöiden määrärahoista. Tästä huolimatta ALKU-hankkeen henkilöstövähennyksistä kuitenkin peräti kolmannes kohdistuu juuri ympäristöhallintoon.

Parempi ympäristöasioiden käsittely olisi ihmisten ja ympäristön edun mukaista. Se lyhentäisi lupien käsittelyaikoja ja vähentäisi valitusten määrää. Virkoja tarvitaan myös lupien valvontaan, sanoo piirijärjestö.

Luontoväki ei myöskään hyväksy hallituksen aikomusta siirtää lupa-asioita valtiolta kunnille, sillä kunnilla ei ole väkeä eikä riittävää asiatuntemusta ottaa uusia tehtäviä vastaan.

Lisäksi lupien muuttaminen pelkiksi ilmoituksiksi vaarantaisi kansalaisten perustuslaillisen osallistumisoikeuden omaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon ja huonontaisi entisestään ympäristön tilaa, toteaa SLL:n Uudenmaan piiri vuosikokouksensa yhteydessä julkaistussa tiedotteessa.