Poliisi: Naantalin öljyvuoto tuskin tahallinen

Naantalin öljyvuodon tutkinnanjohtaja uskoo sunnuntaisen vuodon olleen tahaton. Viranomaiset ovat kuitenkin tutkinnan tässä vaiheessa vaitonaisia epäillyn aluksen kansallisuudesta. Laivan kapteeni pidätettiin maanantaina ja häntä on alustavasti kuultu.

Kotimaa
Rajavartiolaitos kuvasi öljyvanaa, joka ulottui Naantalista aina Ahvenanmaalle asti.
Rajavartiolaitos kuvasi öljyvanaa, joka ulottui Naantalista aina Ahvenanmaalle asti.Rajavartiolaitos

Poliisin esitutkinnassa on ilmennyt, että kevyttä polttoöljyä on päässyt mereen ainakin yhdestä laivasta Naantalissa ja siitä ulospäin menevällä meriväylällä. Ilmoitukset päästöistä sopivat kyseisen laivan kulkureittiin.

Epäillyn kapteenin alustavien kuulustelujen lisäksi poliisi on kuulustellut todistajia ja hankkinut erilaisia selvityksiä. Esitutkintaan on osallistunut rajavartiolaitos ja myös muut viranomaiset ovat avustaneet siinä.

Laivan nimeä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kaarle Lönnroth ei suostunut YLEn Aamu-tv:n haastattelussa paljastamaan, vaikka muun muassa Rannikkoseutu ja ruotsalainen Aftonbladet ovat julkistaneet omat epäilynsä.

- Aluksen kapteeni on alustavasti kiistänyt syyllistyneensä rikokseen, mutta meillä on olemassa sellaista todistelua, jonka perusteella voin varmuudella sanoa, että tästä aluksesta on öljyä mereen päässyt, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Kaarle Lönnroth.

Rikostutkinnan tässä vaiheessa selvitetään muun muassa, onko öljyvuoto ollut tahallinen.

- Lähtökohta tämän tyyppisissä rikoksissa on, että teko on tahallinen. Itse en kuitenkaan usko tähän.

Sunnuntai-iltana mereen vuotanut öljy on merivartioston mukaan levinnyt laajalle alueelle Saaristomerellä. Öljyvana kulkee kymmeniä merimaileja Naantalin satamasta Ahvenanmaan saaristoon saakka. Se huomattiin sunnuntaina illalla.

Valvontakoneen miehistön mukaan öljyvana ei ole yhtenäinen, vaan tuuli on ehtinyt rikkoa sitä. Eniten öljyä havaittiin. Naantalin satamassa, jonka koko satama-allas oli maanantaina täynnä öljyä.

Lähteet: YLE Uutiset