The Crash siirtyy telakalle

The Crash lopettaa ja lähtee jäähyväiskiertueelle. Bändin lopettamispäätöksen taustalla ovat pitkälti henkilökohtaiset syyt. The Crash kiertää viimeisen kerran Suomea jäähyväiskiertueellaan keväällä ja kesällä.

viihde
The Crash-yhtyeen jäsenet istuvat sohvalla.

Kansainväliseksi kulttibändiksi nousseen The Crashin lopettamispäätökseen on vaikuttanut erityisesti bändin keulahahmon Teemu Brunilan keskittyminen musiikin tekemiseen muille artisteille. Lisäksi muuttuneet elämäntilanteet ovat tehneet bändin mukaan jatkamisesta liian vaikeaa.

-Tämä on verrattavissa joulukuusen ulos viemiseen: se on haikeaa, mutta välttämätöntä, Brunila kertoo bändin tiedotteessa.

The Crash aloittaa jäähyväiskiertueensa tiistaina 12. toukokuuta Mikkelistä esiintyen samalla viikolla klubikeikoilla Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Lisäksi bändi nähdään lavalla Provinssirockissa ja juhannuksen Himos Festivalilla ennen vihoviimeistä The Crash -keikkaa Ruisrockissa sunnuntaina 5. heinäkuuta. Kaikkien klubikeikkojen ennakkolipunmyynti alkaa maanantaina 6. huhtikuuta.

Alun perin jo vuonna 1991 perustettu The Crash ehti julkaista menestyksekkään uransa aikana neljä studioalbumia. Yhtye on kiertänyt 20 maassa, myynyt Suomessa useammalla levyllään kultaa ja neuvotellut levytyssopimuksen mm. Yhdysvaltoihin.

Lähteet: YLE Uutiset