Uusi jääkausi on todennäköinen

Muutaman tuhannen vuoden kuluttua jäätiköt alkavat todennäköisesti taas kasvaa ja uusi jääkausi valtaa Skandinavian. Näin sanoo Mammutin aika -kirjan kirjoittanut tietokirjailija Seppo Vuokko.

Kotimaa
Mammutti ja jääkauden ajan ihmisiä. Kirjan kuvistusta.
Tammi / Tom Björklund

Television ja radion luontoilloista tuttu asiantuntija Vuokko sanoo, että kohutusta ilmaston lämpenemisestä huolimatta muutaman tuhannen vuoden kuluttua Kemin kaupunginjohtaja saattaa katsella ikkunasta kasvavaa jäätikköä ja miettiä, että milloin täytyy lähteä.

- Uusi jääkausi on hyvin todennäköinen. Mutta olosuhteet eivät muutu nopeasti, eli jääkauteen on aikaa reagoida. Jäätikkö levittäytyy noin 50 -100 metriä vuodessa, Vuokko kertoo.

Nykyinen lajistomme ja luontomme on edellisen jääkauden muovaama.

- Me elämme oikeastaan vieläkin jääkaudella, vaikka esimerkiksi mammutteja ei enää ole. Suurin osa jääkauden olioista elää edelleen. Koko ihmisen lähiympäristön lajisto on peräisin mammuttiaroilta, niin linnut kuin kotieläimetkin, Vuokko kertoo.

Edellisen jääkauden aikana olosuhteet eivät olleet niin karut kuin usein luullaan.

- Lämpötilat olivat muutaman asteen nykyistä alhaisempia. Hyvin kylmä vaihe kesti vain muutaman tuhat vuotta, Vuokko sanoo.

Suomessakin on ollut mammutteja

Suomessakin on elänyt eläimiä, jotka nykyään yhdistetään vain Afrikkaan.

- 25 - 30 000 vuotta sitten Suomi oli sulaa maata. Silloin täällä asteli mammutteja, leijonia, hyeenoita ja biisoneita. Kun ruokaa oli, kylmyys ei haitannut näitä eläimiä.

Siihen, miksi mammutit ovat kuolleet sukupuuttoon, ei ole löytynyt selvää syytä.

- On kahta koulukuntaa. Toisten mielestä mammutit hävisivät ilmastonmuutoksen seurauksena. Suuret eläimet hävisivät 11 - 12 000 vuotta sitten, kun sulamisvaiheen keskeytti tuhannen vuoden mittainen kylmäkausi. Toisten mielestä taas ihminen on syynä mammuttien katoamiselle, Vuokko kertoo.

Lähteet: YLE Uutiset