Kuopion työttömät uusiin tiloihin

Kuopion työttömien yhdistys on päässyt muuttamaan uusiin toimitiloihin. Helluntaiseurakunnalta vuokratuissa tiloissa toiminta on turvattu tämän vuoden loppuun.

Työttömien yhdistykset

Toiminnan jatkuminen riippuu Kuopion kaupunki on myöntämistä vuokra-avustuksista.

Toiminnan jatkuvuuden epävarmuus on näkynyt vähentyneenä jäsenmääränä. Muuton seurauksena jäsenmäärä on pudonnut reilulla kolmanneksella vajaaseen kahteensatataan.

Työttömien yhdistys järjestää toimintakeskuksessa erilaista virkistystoimintaa ja lounasruokailua.