Kerava käy keltaiseksi

Kauppapuutarhaliitto on lahjoittanut 10 000 narsissia kaupunkikeskustan somistamiseksi. Kaupunki rakentaa lahjoituskukista keltaisen narsissimeren pääsiäiseksi.

narsissit

Kauppapuutarhaliitto on saanut Keravalle lahjoitetut pienikukkaiset Tetenarsissit sipuleina suoraan tuottajilta. Matala lajike on kasvatettu valmiiksi kukiksi Helsingin kaupunginpuutarhassa.

Narsissiruukkuja on kaikkiaan 2 000 ja ne on asennettu istutusastioihin, jotka sijoitellaan kävelykadulle kaupungintalon edustalle, Keravan aukiolle ja Paasikivenpuistoon sekä terveyskeskuksen etupihalle.

Narsissit luovat viihtyisyyttä pitkään kevääseen, mikäli sää pysyy viileänä.