Parjanne väläyttää maksuja kuntien harrastuspalveluille

Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne haastaa pohtimaan, onko kuntien tehtävä rahoittaa harrastustoimintaa entiseen malliin. Parjanne ennustaa sunnuntain Turun Sanomien haastattelussa, että edessä on keskustelu kuntien tehtävistä.

Kotimaa
Kaksi ihmistä kroolaamassa uimahallissa.
Juha-Pekka Inkinen / YLE

Kuntien menoista 85 prosenttia on terveys-, koulutus- ja sosiaalimenoja. Parjanteen mukaan terveydenhuolto ja koulu ovat "yhteiskunnan silmäteriä".

- Voi kuitenkin miettiä, onko kaikki harrastustoimintaan liittyvä samalla tavalla kunnan asia vai voisiko ne palvelut laittaa maksullisiksi, Parjanne pohtii.

Parjanne sanoo haastattelussa olleensa pitkään sitä mieltä, että kuntalaisten omavastuuta joudutaan miettimään. Hän ei kuitenkaan halua esittää listaa mahdollisesti karsittavista tehtävistä, koska koepallot on aiemmin ammuttu heti alas.

Lähteet: YLE Uutiset