1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tiibetin levottomuuksista kaksi kuolemantuomiota

Tiibetissä oikeusistuin on langettanut kaksi kuolemantuomiota viime vuoden väkivaltaisista mielenosoituksista Lhasassa, Kiinan valtiollinen media raportoi keskiviikkona. Kaksi muuta ihmistä sai ehdollisen kuolemantuomion ja yksi elinkautisen vankeusrangaistuksen.

Kuolemantuomion saaneiden kerrotaan sytyttäneen "kohtalokkaita tulipaloja" protestien aikana. Kaikki tuomitut olivat Kiinan mediassa esiintyneiden nimien perusteella tiibetiläisiä.

Tiibetissä ja Kiinan tiibetiläisalueilla puhkesi rajuja Kiinan-vastaisia mielenosoituksia viime vuoden maaliskuussa. Mellakointi nolasi pahoin Pekingin olympialaisiin valmistautuneen Kiinan.

Kiinan viranomaisten mukaan protestoijat surmasivat parisenkymmentä ihmistä, mutta Kiina vain yhden "kapinallisen". Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan mellakoissa kuoli yli 200 tiibetiläistä. Mahdollisesti jopa tuhansia pidätettiin. Helmikuussa Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi kiinalaisten oikeusistuinten jakaneen 76:lle mellakoihin osallistuneelle tuomioita, joiden pituus vaihteli kolmesta vuodesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Kahden tuomitun saama ehdollinen kuolemantuomio on kiinalaisen oikeusjärjestelmän erikoisuus, jossa kuolemantuomio pannaan täytäntöön, mikäli ehdollisen kuolemantuomion saanut tuomitaan vielä jostain muusta rikoksesta.