Italia pyytää apua kulttuuriaarteiden korjaamiseen

Italia vetoaa ulkomaisiin lahjoittajiin maanantain maanjäristyksessä kärsineiden kulttuuriaarteiden korjaamiseen. Kulttuuriministeriön arvioiden mukaan jo pelkkä uusien vaurioiden estäminen maksaa ainakin 30 miljoonaa euroa.

Ulkomaat

Ensi vaiheessa viranomaiset pyrkivät suojaamaan vaurioita kärsineet rakennukset sateelta ja vahvistamaan niiden tukirakenteita niin, etteivät ne romahda mahdollisissa uusissa järistyksissä. Vasta tämän jälkeen alkaa taideaarteiden konservointi. Kultttuuriministeriön mukaan esimerkiksi kirkkojen tuhoutuneet freskot voidaan joissakin tapauksissa koota uudelleen raunioista löytyvistä palasista. Monet freskot ovat kuitenkin murentuneet niin pahoin, ettei tämä ole mahdollista. Taideaarteiden korjaamiseen on tarjottu jo apua muun muassa Ranskasta ja Saksasta. Pääministeri Silvio Berlusconi torjui aiemmin ulkomailta tarjotun humanitaarisen avun maanjäristyksen uhreille. Berlusconin mukaan Italia on vauras maa, joka selviää luonnonkatastrofista omin voimin.

Lähteet: AP