1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Armeija yrittää vallankaappausta Guinea-Bissaussa

Länsi-Afrikassa Guinea-Bissaussa armeijan joukot ovat tiettävästi aloittaneet vallankaappausyrityksen. Sotilaat ovat hyökänneet pääministerin virka-asuntoon ja uutistoimisto AFP:n mukaan myös vallanneet hallitsevan puolueen päämajan ja valtiollisen radioyhtiön tilat.

Guinea-Bissaussa pidettiin maaliskuun puolivälissä presidentinvaalit ja levottomuuksia on osattu odottaa. Vaalien ensimmäisen kierroksen voittajan, pääministeri Carlos Gomes Juniorin ohjelma on herättänyt närää armeijassa.

Uutistoimisto AFP:n haastattelemien sotilaslähteiden mukaan sotilaat etsisivät parhaillaan Gomesia. Hänen olinpaikkaansa ei tiedetä.

Länsi-Afrikan talousyhteisö Ecowas on jo ehtinyt tuomita vallankaappausyrityksen.

Guinea-Bissaussa jouduttiin järjestämään ennenaikaiset vaalit kolme vuotta sitten valitun presidentti Malam Bacai Sanhan kuoltua tammikuussa. Oppositio syytti heti ensimmäisen kierroksen jälkeen vaaleja vilpilliseksi ja opposition johtohahmo, toiseksi eniten ääniä saanut Kumba Yala kehotti äänestäjiä boikotoimaan huhtikuun loppuun kaavailtua toista kierrosta.

Guinea-Bissaulla on pitkä poliittisen väkivallan historia. Vuoden 1974 itsenäistymisen jälkeen armeija ja valtiolliset elimet ovat ottaneet toistuvasti verisesti yhteen. Yksikään presidentti ei ole istunut kauttaan loppuun asti: kolme on syrjäytetty ja yksi murhattiin.