Aino Kassinen ennusti Anja Pohjolan uran

- Tie kansan suosikiksi ei ollut yllätys, kertoi veteraaninäyttelijä Anja Pohjola Yle TV 1:n Puoli seitsemän -ohjelmassa. Tuttavuus Suomen tunnetuimman selvänäkijän Aino Kassisen kanssa avasi Anjalle näkymän hänen tulevaisuutensa jo 50-luvulla.

viihde
 Anja Pohjola
Anja PohjolaYle / Puoli seitsemän

- Aino Kassinen sanoi, että tulen esiintymään teatterissa, joka on Suomen suurin ja jota kaikki katsovat, Anja Pohjola muistelee. Tv-teatterista ei kukaan vielä silloin tiennyt mitään, eikä paljon tv:stäkään. Aino Kassinen oli jo siihen aikaan Suomen tunnetuin ennustaja.

Anja Pohjolasta tuli sittemmin kaikkien rakastama hahmo hänen lähes 30-vuotisen tv-teatteriuransa aikana.

Jäätyään Yleisradiosta eläkkeelle vuonna 1990, hän näytteli useita vuosia Kansallisteatterissa. Ja vapaan näyttelijän ura jatkuu yhä.

- Aino Kassinen tiesi vielä senkin, että tulen siitä teatterista löytämään tulevan mieheni. Ja niin kävi, Per Olof Siren vei sydämeni.

Anja Pohjola kertoo edelleen olevansa hyvin taikauskoinen.

- Jos kissa menee tien yli, pitää sylkeä joka suuntaan, jos roolivihko putoaa lattialle, sitä pitää pussata kauheasti. Ja kenkiä ei ehdottomasti saa panna pöydälle.

Lähteet: Yle Uutiset