Johannesburgissa laimea energiasopu

Yle Uutisten artikkeliarkisto

YK:n kestävän kehityksen kokouksessa Johannesburgissa on päästy sopuun uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä. Maanantai-iltana alustavasti hyväksytyssä sopimuksessa puhutaan uusiutuvien energialähteiden käytön "merkittävästä lisäämisestä", mutta ei mistään konkreettisista tavoitteista tai aikatauluista.

Euroopan unioni olisi halunnut nostaa uusiutuvien energialähteiden, kuten tuuli- ja aurinkoenergian, osuuden 15 prosenttiin nykyisestä runsaasta 14 prosentista vuoteen 2010 mennessä.

Hanke kaatui kuitenkin Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian vastustukseen. Suuret öljyntuottajamaat pelkäävät tulojensa menetystä.

Ympäristönsuojelujärjestöt laimea sopu on raivostuttanut. Niiden mielestä konkreettisiin tavoitteisiin sitomaton sopimus ei edistä millään tavoin uusiutuvien energianlähteiden käyttöä.

Kanada äänestää Kiotosta tänä vuonna

Kanadan parlamentti äänestää Kioton ilmastosopimuksen ratifioimisesta vielä tämän vuoden aikana, ilmoitti Kanadan pääministeri Jean Chretien aiemmin päivällä Johannesburgissa.

Kanadan ilmoitus yllätti iloisesti ympäristönsuojelijat, sillä Kanada on usein tehnyt yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa maailmanlaajuisissa ympäristökysymyksissä. Yhdysvallat kieltäytyi jo viime vuonna hyväksymästä Kioton sopimusta.

Jos Kanadan parlamentti äänestää Kioton sopimuksen puolesta ja jos myös Venäjä aiemman ilmoituksensa mukaisesti ratifioi sen, sopimus on silloin saanut riittävästi kannattajia tullakseen lainvoimaiseksi.

Kasvihuonekaasujen vähentämiseen tähtäävän Kioton sopimuksen toteutuminen edellyttää, että 55 maata, jotka tuottavat 55 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, ratifioivat sen.

Yhdysvaltojen lisäksi myös Australia on kieltäytynyt vahvistamasta Kioton sopimusta.

Kokous huipentuu maailman johtajien tapaamiseen

Kaikkiaan 109 maailman valtion johtajat aloittivat maanantaina kolmipäiväisen huippukokouksen tavoitteenaan päättää kestävän kehityksen toimintaohjelmasta Johannesburgin kokouksen lopuksi.

Yli 200 maan ministeritason edustajat pääsivät maanantain vastaisen yön aikana yksimielisyyteen yhtä vaille kaikista 71-kohtaisen sopimuksen asioista.

Maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa päästiin sopuun muun muassa siitä, että kolmannen maailman maiden hygieniaoloja yritetään parantaa ja puhtaan veden varastoja lisätä.

Jo myöhään sunnuntaina valtuuskunnat saavuttivat sovun luonnon moninaisuuden turvaamisesta, luonnonvarojen kulutuksen kääntämisestä laskuun sekä tuotanto- ja kulutustapojen muuttamisesta.

Neuvottelijoiden pitää saada suunnitelma valmiiksi ennen kuin valtionpäämiehet kokoontuvat hyväksymään sen virallisesti.

Huippukokousosuuden maanantaina avanneen Etelä-Afrikan presidentin Thabo Mbekin mukaan ministeritason neuvottelut ovat edistyneet niin hyvin, että aika- ja määrätavoitteisiin sidottu ohjelma on sovittavissa.

Huippukokousosuuteen osallistuu kaikkiaan 109 maan hallituksen johtohahmoa. Yhdysvaltain presidentti George Bush on kuitenkin joukosta poissa. Venäjää edustaa pääministeri Mhail Kasjanov.

Valtioiden johtajilta odotetaan kokouksessa myös tulvaisuuteen suuntaavaa poliittista julistusta. Sen sisältö on vielä osin kesken, mutta ainakin korruption ja terroriuhan kitkeminen monikansallisella yhteistyöllä on julistuksen keskeistä sanomaa.

Suomen aloite läpi

Suomen valmistelema aloite tuotanto- ja kulutustapojen muuttamisesta on myös päätymässä Johannesburgin huippukokouksen toimintaohjelmaan.

Suomen ehdottama ohjelma tähtää kulutuksen ja tuotannon haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseen seuraavan kymmenen vuoden kuluessa.

Keinoiksi luetellaan muiden muassa ekotehokkuuden ja kuluttajavalistuksen lisääminen.

Jo aiemmin kokouksessa on sovittu Kioton ilmastosopimuksen vahvistamisen kiirehtimisestä, vaarallisten kemikaalien haittojen vähentämisestä sekä merien kalakantojen turvaamisesta.

AFP, Reuters, STT