1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lyhyesti pe 1.10.

VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes kritisoi valtiovarainministeriön palkankorotuspuheita. Hänen mukaansa pienet palkankorotukset eivät edistä hallituksen työllisyystavoitetta vaan ovat hyödyksi vain työnantajille. Hän pahoittelee myös työnantajien kantaa, jonka mukaan edellytyksiä tupo-neuvottelujen aloittamiselle ei ole. Neljällä VASTASYNTYNEELLÄ Jorvin sairaalassa Espoossa on todettu MRSA- tartunta. Kahdella vastasyntyneellä todettiin alkuviikosta MRSA:n aiheuttama silmän sidekalvotulehdus. Kaikki lapset ovat nyt oireettomia ja heidät on kotiutettu. RAJANYLITYKSET Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla lisääntyivät tammi - syyskuussa. Rajan ylityksiä kertyi 3,55 miljoonaa, 40 000 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Ylittäjistä kaksi kolmasosaa oli venäläisiä. Vilkkain ylitspaikka oli Vaalimaa. PELSON vankikarkurit on määrätty mielentilatutkimukseen. Kahta miestä syytetään vanginvartijan murhasta ja vankien opettajan murhan yrityksestä Pelson vankilassa Vaalassa helmikuussa. PÄÄKAUPUNKISEUDUN seutuliikenteen lippujen hinnat kohoavat selvästi ensi vuonna. Näillä näkymin eniten, 6 %, nousevat arvo- ja kausilippujen hinnat. HELSINGISSÄ eilen sattuneen linja-autokolarin syynä oli ilmeisesti inhimillinen erehdys. Poliisin mukaan kuljettajat todennäköisesti tulkitsivat toistensa aikeet väärin, minkä seurauksena ajoneuvot törmäsivät toisiinsa. Tarkempia tietoja kolarin syistä saadaan parin viikon kuluttua, kun kuljettajia ja kaikkia todistajia on kuultu. Luontojärjestöt vaativat AVOHAKKUITA luvanvaraisiksi, koska ne estävät metsien muuta käyttöä. Luonnonsuojeluliiton mukaan etenkin valtion metsissä tehtäville avohakkuille tulisi etsiä vaihtoehtoja. KALASTAJAT haluaisivat sallia merimetson ja harmaahaikaran metsästyksen niiden kalakannoille aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Suomessa pesii arviolta 3 000 merimetsoparia. Harmaahaikarat aiheuttavat ongelmia lähinnä kalankasvatuslaitoksilla. Öljyn hinnannousu uhkaa KASVIHUONEVILJELIJÖIDEN toimeentuloa. Yksittäisen tomaatinviljelijän lämmityslasku nousee tänä vuonna noin 10 000 eurolla. Valtaosa kotimaan tomaateista tuotetaan Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla PERHEVÄKIVALTAA pyritään vähentämään lainmuutoksella. Tänään laista poistuu ns. vakaan tahdon pykälä, jolla pahoinpitelyn uhri on voinut estää syytteen nostamisen. Pykälän nojalla on jätetty syyttämättä satoja pahoinpitelyitä vuodessa. HINTATIETOISUUS ei ole palannut entiselleen euroon siirtymisen jälkeen. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan tilanne oli vielä vuoden 2004 alussa huomattavasti huonompi kuin markka-aikana. Tilannetta pahentaa se, että monien yritysten hinnoittelu ei ole vielä sopeutunut euroon. Heikoin eurohintatietoisuus on ikäihmisillä.