Pop-uutiset 11.11.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Columbia muuttaa nimensä Sonyksi Kahden suuren elokuvatuotanto-yhtiön nimet yhdistyvät kotivideo- ja dvd-tuotannon osalta yhdeksi. Columbia TriStar Home Entertainment muuttaa nimensä Sony Pictures Home Entertainmentiksi. Ensimmäisen Sonyn nimeä kantava Columbia-tuotanto on tämän kuun viimeisenä päivänä ilmestyvä Spider-Man 2 dvd-julkaisu. Sony aikoo lanseerata ensi vuonna uuden dvd-käyttöjärjestelmän. Blue-ray -nimisen järjestelmän avulla dvd-levyihin mahtuu enemmän materiaalia elokuvien lisäksi mm. videopelejä. GOOM 05 -risteilyn artistit valittu Opiskelijoille suunnattu GOOM-risteilytapahtuma järjestetään ensi helmikuussa 12. kertaa. Risteilyllä esiintyy yhteensä viisitoista kotimaista artistia, joita ovat mm. Apulanta, Tiktak, Jean S., Kemopetrol ja Beats & Styles. Esiintyjien lisäksi risteilyllä soittaa myös yksitoista dj:tä mm. Orkidea ja Alex Kunnari. Myös YleX on tapahtumassa mukana. Risteilyjuontajina toimivat Jusu Lounela ja Olli Junes. Risteilyltä tehdään kanavalle myös lähetystä. USA:n albumilista USA:n albumilistan ensimmäisellä sijalla on tällä viikolla R. Kellyn ja Jay-Z:n Unfinished Business. Toisena on Trick Daddy albumilla Thug Matrimony: Married To The Streets. Kolmannella sijalla on tällä viikolla Simple Plan Still Not Getting Any... -levyllään. Baywatch valkokankaalle

Yhdysvaltaisesta Baywatch-sarjasta tutut kurvikkaat, uimapuvuilla verhotut hengenpelastajat juoksevat pian pitkin rantaa valkokankaalla. Tuotanto-yhtiö Dreamworks on sinetöinyt rahakkaan sopimuksen tv-sarjaan pohjautuvan elokuvan tekemisestä. Studio etsii tällä hetkellä käsikirjoittajaa tarinalle. Vielä ei myöskään tiedetä ovatko alkuperäiset näyttelijät David Hasselhoff, Pamela Anderson ja Carmen Electra mukana leffan tuotannossa.

Baywatch-elokuvan odotetaan tulevan ensi-iltaan kesällä 2006.