Popuutiset 7.12.

YleX Aamun Juuso jättää työnsä Viikonloppuna neljä vuotta täyttäneen YleX Aamun toinen juontaja Juuso Myllyrinne jättää tehtävänsä vuodenvaihteessa. Radiomafian aamuna aloittanut ohjelma jatkaa Peltsin, Juhalahden ja Aamun Naisen lisäksi uudella juontajalla, joka julkistetaan suorassa lähetyksessä 3. tammikuuta. Juuso Myllyrinteen mukaan lopettamispäätös syntyi, kun hän havaitsi työn vievän kaiken ajan, eikä opiskeluille jäänyt riittävästi aikaa. Juuso aloitti radiotyöt opiskelujen rahoittamiseksi ja haluaa nyt keskittyä gradun tekemiseen sekä kauppakorkeakoulusta valmistumiseen. Tunnelmat ovat Juuson mukaan kuitenkin myös haikeat. Paha maa -elokuvan kiista ratkennut Ohjaaja Aku Louhimies ja tuottaja Markus Selin viimeistelevät Paha maa -elokuvan yhteistyössä. Selin ja Louhimies pääsivät elokuvan esitysversiosta sopuun eilen. Kiista oli jo menossa Helsingin käräjäoikeuteen ohjaajan jätettyä turvaamistoimihakemuksen. Louhimies vaati tuottajan version laittamista väliaikaiseen valmistus- ja esityskieltoon. Solar Filmsin tiedottajan Rampe Toivosen mukaan molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen saatuaan kohtuullisesti omaa tahtoaan läpi. Paha maa on monijuoninen draamaelokuva, joka kertoo toisiinsa nivoutuneista ihmiskohtaloista, ja sijoittuu nykyaikaan. Solar Filmsin tuottama elokuva tulee ensi-iltaan suunnitellusti tammikuussa. Buena Vista International Finland levittää elokuvaa 25 kopiolla. Mötley Crue comeback-keikalle Suomeen Takavuosien hard-rockbändi Mötley Crue tekee comebackin ensi vuoden alussa. 80-luvun pahojen poikien maailmanlaajuinen comeback-turnee ulottuu kesäkuun alussa myös Suomeen, jolloin bändi nähdään Helsingissä ja Turussa. Mötley Crue julkaisee myös kahden cd:n hittikokoelman, jossa on myös muutama uusi kappale. Alkuperäinen nelikko on viimeksi soittanut yhdessä kuusi vuotta sitten, jolloin rumpali Tommy Lee jätti yhtyeen. Yhtyeestä julkaistiin roisi muistelmateos Törkytehdas kaksi vuotta sitten. Viikonlopun katsotuin oli Bridget Jones Kotimaan viikonlopun katsotuin elokuva oli ensi-iltansa saanut Bridget Jones - elämä jatkuu, joka sai lähes 40 000 katsojaa. Toiseksi sijoittui animaatio Ihmeperhe reilulla 10 000 katsojalla. Kolmanneksi eniten katsojia sai Aleksanteri, jonka näki vajaat 10 000 ihmistä. USA:n viikonlopun katsotuin elokuva oli kolmatta viikkoa Nicolas Cagen tähdittämä National Treasure eli Kansallisaarre, joka keräsi lipputuloja reilulla 17 miljoonalla dollarilla. Toiseksi katsotuin oli komedia Christmas with the Kranks, joka tuotti yli 11 miljoonaa. Kolmanneksi eniten katsojia sai animaatio Polar Express eli Napapiirin Pikajuna, josta kertyi lipputuloja myös noin 11 miljoonaa dollaria. Animaatioilla huippukatsojaluvut Animaatioelokuvia tuotetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Screen Digest- tutkimusyhtiön raportin mukaan kaikki Hollywoodin suuret studiot tuottavat pitkiä animaatioelokuvia. Yhdysvalloissa tietokoneanimaatioiden voittokulkua on edistänyt niiden DVD-versioiden hyvä myynti. Samaan aikaan Euroopassa animaatioelokuvien tuotanto on romahtanut. Viiden viime vuoden suosituin animaatioelokuva on Nemoa etsimässä, joka on kerännyt yli 700 miljoonaa euroa maailmanlaajuisesti. Euroopassa on parhaillaan tuotannossa useita pitkiä piirroselokuvia, mm. Asterix ja viikingit sekä Wallace ja Gromit -elokuva. Cradle Of Filth Tuska-festivaalille Tuska Winter War -festivaali tuo maaliskuun alussa keikalle brittiläisen Cradle Of Filthin. Synkäksi ja sinfoniseksi kuvailtua musiikkia soittava bändi saapuu Helsingin jäähalliin yleisön pyynnöstä. Muita festivaalin esiintyjiä ovat saksalainen Kreator sekä ruotsalainen Dark Tranquillity. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa ensi maanantaina. Elvis -yhdistys myönsi apurahoja Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry on myöntänyt 50-vuotisen toimintansa juhlavuoden kunniaksi 12 apurahaa. Kukin apuraha on 6000 euron suuruinen. Apurahan saivat Jukka Hakoköngäs, Lasse Heikkilä, Kerkko Koskinen, Esa Kuloniemi, Kari Kuuva, Riku Niemi, Jori Nummelin, Tom Nyman, Matti Puurtinen, Minna Raskinen, Jussi Sydänmäki ja Pekka Tonttila. Elvis myönsi juhlavuotensa merkeissä jo keväällä kahdeksan apurahaa. Britannian singlelistan kärkeen hyväntekeväisyyskappale Britannian singlelistan ykköseksi meni tällä viikolla suoraan hyväntekeväisyys-projekti Band Aidin kappale Do They Know It's Christmas. Sinkku myi ensimmäisen viikon aikana noi 300 000 kappaletta, mikä on kuitenkin reilut 500 000 vähemmän kuin ensimmäisen vuonna 1984 tehdyn Band Aid singlen julkaisuviikon myynti. Singlelistan toisena on Ice Cube featuring Mack 10 ja Ms Toi biisillään You Can Do It. Kolmannella sijalla on Destiny's Childin Lose My Breath. Britannian tämän viikon albumilistan ykkössijalla on toista viikkoa U2:n albumi How To Dismantle An Atomic Bomb. Toiseksi tällä viikolla on yhden sijan verran noussut Robbie Williamsin Greatest Hits. Kolmanneksi tällä viikolla on puolestaan toiselta sijalta pudonnut Eminemin albumi Encore. Kiinan televisiolta seksivalistusta Kiinan televisio aloittaa ensi vuoden alussa uraauurtavan, seksuaalisuutta käsittelevän ohjelman esittämisen. Hiv- ja sukupuolitautitartunnat ovat lisääntyneet hälyttävästi maan väestön keskuudessa. Ohjelman tarkoituksena on avoimesti lisätä ihmisten tietoisuutta terveyteen ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Naamio-nimistä ohjelmaa esitetään sen aiheen arkaluontoisuuden vuoksi kuitenkin öisin. Yleisö voi esittää ohjelmassa omiin ongelmiinsa liittyviä kysymyksiä, mutta he voivat naamioida kasvonsa tuntemattomuuden takaamiseksi. Ohjelmaa esitetään yli 50 kiinalaiskaupungissa. Muslimiryhmä syyttää Tanskan tv:tä Muslimit syyttävat Tanskan televisiota uskonvihaan yllyttämisestä. Parikymmentä muslimia on jättänyt maan poliisille ilmoituksen kahdesta tv-kanavasta, jotka ovat toistuvasti esittäneet ristiriitaista elokuvaa musliminaisten sortamisesta. Myös tv-uutiset ovat esittäneet elokuvan kohtauksia lähetyksissään. Ryhmän poliisille lähettämän avoimen kirjeen mukaan massiivinen aiheen käsittely mediassa vaikuttaa heidän mielestään yritykseltä edistää yhteenottoja sekä yllyttää tanskalaisia vihaamaan muslimeja. Molemmat kanavat ovat kiistäneet syytteet. INDXin albumi myynyt platinaa Popstars2-voittajayhtyeen INDXin esikoisalbumi Jee Jee Jee ilmestyi kauppoihin perjantaina 3. joulukuuta. Levyn ennakkomyynti on jo 35 000 kappaletta, joten platinaraja on ylittynyt. Bändin keikkarupeama starttaa 22. tammikuuta, mutta jo kuluvan vuoden puolella on luvassa joitakin keikkoja. Wonder vihainen Eminemille Laulaja Stevie Wonder kritisoi Eminemiä Michael Jacksonin pilkkaamisesta uusimmalla videollaan. Lose It -kappaleen videossa rap-artisti Eminem viittaa Jacksonin plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin sekä syytteisiin lasten ahdistelusta. Yhdysvaltalaisen Billboard-lehden mukaan Wonder arvostaa Eminemin työtä, mutta pitää hänen toimintaansa ala-arvoisena. Eminem ei ole kommentoinut Wonderin puheita. Robotit musatähtinä

Japani on pestannut ensi vuoden maailmannäyttelyn avajaisten musiikkitähdiksi pelkästään robotteja. Avajaisissa kuullaan musiikkia torvibändien soitosta aina rappiin asti. Kaikki esiintyvät artistit ovat raudasta tehtyjä robotteja.

Vuoden 2005 maailmannäyttely avataan Toyota-moottorijätin tyyssijassa, Keski-Japanissa sijaitsevassa Aichissa.