Pop-uutiset 10.1.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Singlellä apua Aasiaan Suomalaiset muusikot tekevät hyväntekeväisyyssinglen Aasian katastrofin uhrien auttamiseksi. Kyseessä on uusi versio Juice Leskisen säveltämästä Maksamme velkaa -kappaleesta, jolla kerättiin 80-luvulla apua Afrikkaan. Hyväntekeväisyysbiisin nauhoittamisesta ja julkaisusta kertoo Poko Rekordsin kotimaisen tuotannon päällikön Juha Torvisen mukaan single äänitetään tällä viikolla ja julkaistaan nopeimmalla mahdollisella aikataululla tammikuun aikana. Kappaleessa laulavat muun muassa Kalle Ahola, Anssi Kela, Martti Syrjä, Ilkka Alanko ja Hanna Pakarinen. Singlen tuotot menevät lyhentämättöminä Suomen Punaiselle Ristille. Apocalyptica lämmittelee Rammsteinia Sellobändi Apocalyptica keikkailee Euroopassa Rammsteinin kanssa. Suomalaiset soittavat saksalaisen heviyhtyeen lämppärinä 20 keikalla helmikuussa. Yhteiskeikat kuullaan muun muassa Saksassa, Britanniassa, Ranskassa ja Italiassa. Apocalyptica julkaisee uuden albumin tämän kuun 24. päivä. Levyllä vierailevat HIMin Ville Valo ja Rasmuksen Lauri Ylönen. Black Sabbathin basisti Suomeen Deep Purplessa sekä Black Sabbathissa vaikuttanut basisti ja laulaja Glenn Hughes saapuu soittamaan Suomeen. Britti nähdään keikalla Helsingin Nosturissa 23. helmikuuta. Hughesilta ilmestyy piakkoin albumi nimeltä Soul Mover. Levyllä on mukana nimekkäitä muusikoita kuten Red Hot Chili Pepperin rumpali Chad Smith ja Jane's Addiction -kitaristi Dave Navarro. Nosturin-keikalla soittaa lämmittelijänä The Lizards, jossa rumpaloi Black Sabbathista ja Rainbow'sta tuttu Bobby Rondinelli. Star Warsissa parhaat tehosteet Star Wars -elokuvan erikoistehosteet on valittu elokuvahistorian parhaimmiksi. 27 vuotta sitten ensi-iltansa saaneen leffan tehosteet päihittivät mm. muutaman vuoden takaisen Oscar-palkitun The Matrixin. Toiseksi tuli vuonna 1933 tehty hirviöelokuva King Kong. Kolmanneksi parhaimmat tehosteet ovat parikymmentä vuotta sitten valmistuneessa The Thing -leffassa. Suurin osa kymmenen parhaan joukkoon yltäneistä tehosteista oli vanhoista elokuvista. Ainoa tuore elokuva oli Taru Sormusten Herrasta, joka sijoittui tietokoneanimoidun Klonkku-hahmon ansiosta seitsemmänneksi. Parhaat erikoistehosteet valitsi yhdysvaltalainen aikakausilehti SFX. Fahrenheit jälleen ykkönen

Amerikkalaisten elokuvakatsojien mielestä Michael Mooren dokumenttielokuva Fahrenheit 9/11 oli viime vuoden paras elokuva. Kaliforniassa järjestetyssä People´s Choice -gaalassa parhaana draamaelokuvana palkittiin puolestaan Mel Gibsonin ohjaama The Passion of the Christ. Internet-äänestyksen perusteella parhaiksi elokuvanäyttelijöiksi valittiin Julia Roberts ja Johnny Depp.

Tv-tähdistä yleisön suosikkeja olivat Frendit- ja Joey-sarjoista tuttu Matt LeBlanc ja C.S.I -sarjan Marg Helgenberger.