1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Pop-uutiset 19.1.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Musiikin laillinen lataaminen kasvussa Musiikin laillinen lataaminen verkosta on hurjassa kasvussa. Kansainvälisen ääniteteollisuuden liiton IFPIn mukaan musiikkitiedostoja kauppaavat yritykset kymmenkertaistivat myyntinsä viime vuonna. Yhdysvalloissa ja Euroopassa myytiin viime vuonna laillisesti yli 200 miljoonaa tiedostoa. IFPI uskoo, että markkinat kasvavat tänä vuonna entisestään, noin kaksinkertaisiksi. Musiikin nettimyynti on lisännyt myös alan yrityksiä. Viime vuonna niiden määrä nelinkertaistui noin 230:een. Myös laillisesti saatavilla olevia biisejä on koko ajan enemmän, tällä hetkellä noin miljoona kappaletta. Musiikin laillisen lataamisen yleistymisestä huolimatta musiikkiteollisuus on edelleen huolissaan nettipiratismista. Vuosi sitten netissä oli tarjolla 900 miljoonaa laitonta musiikkitiedostoa. Tällä hetkellä niitä on 870 miljoonaa kappaletta. Nightwishille triplaplatinaa Nightwishin albumi Once on ylittänyt Suomessa triplaplatinarajan eli sitä on myyty yli 90 000 kappaletta. Maailmaa kiertävä Nightwish esiintyy ensi kesänä Suomessa kahdella keikalla. Bändi esiintyy kesäkuussa Provinssirockissa ja Himosfestivaalilla. Nightwishin maailmankiertue jatkuu ensi kuussa Euroopasta. Myöhemmin keväällä kiertue vie bändin mm. Japaniin ja Australiaan. Viides Riemufestivaali käynnistyy Viidettä kertaa järjestettävä Riemufestivaali alkaa tänään kolmen yhtyeen voimin niin Kuopiossa kuin Tampereellakin. Kuopion Henry's Pubissa lavalle nousevat pitkältä keikkatauolta palaava Thee Ultra Bimboos, Branded Women ja The Micragirls. Tampereen Yo-talolla esiintyvät puolestaan Cleaning Women, Circle ja The Insult That Made A Man Out Of Mac. Festivaalin nelipäiväinen helsinginosuus käynnistyy torstaina Pöytärummutuksen Suomenmestaruuskisoilla, ja Turkuun tapahtuma levittäytyy perjantaina. Riemufestivaali juhlii viidettä vuottaan Riemu 2000-2005 -kokoelma-albumilla, jollaisen saa jokainen lipunostaja. Pöytärummutuksen SM-kisan kilpailijat Helsingin Tavastia-klubilla huomenna käytävien Pöytärummutuksen SM-kisojen Kutsuvieras- eli Ammattilaissarjan kilpailijat ovat selvillä. 2005 Pöytärummutusmestaruudesta kisaavat vuoden 2002 nelossijaansa parantamaan pyrkivä Janne Mannonen (YUP), pohjoisen maanikko Jyrki Raatikainen (Radiopuhelimet), näyttelijä Jussi Lampi ja Mikko Herranen (Velcra). Avoimen sarjan suomenmestaruutta tavoittelevat puolestaan Miika Toivanen (Helsinki), Simo Heikkinen (Jyväskylä), Aarne Kaukinen (Lahti) ja Tarun Bathija (Sveitsi/Turku). Neljättä kertaa Riemufestivaalin yhteydessä järjestettävän pöytärummutuskisan tuomariston puheenjohtajana toimii tälläkin kertaa Antti "Letku" Lehtinen. MTV Asia Aid -konsertti Musiikkikanava MTV järjestää ensi kuussa konsertin Aasian katastrofin uhrien auttamiseksi. Bangkokissa 3. helmikuuta pidettävässä konsertissa esiintyy aasialaisten poptähtien lisäksi amerikkalaisia artisteja kuten Alicia Keys ja idols-tähti Kelly Clarkson. MTV Asia Aid -konsertin tuotto lahjoitetaan Unicefille. Glastonbury-festivaali pitää välivuoden Britannian tunnetumpiin kuuluva musiikkifestivaali Glastonbury pitää välivuoden ensi vuonna. Festivaalin perustaja Michael Eavis kertoi BBC:n haastattelussa, että festivaalia ei järjestetä ensi vuonna hänen tiluksillaan, koska hän haluaa antaa naapureilleen ja ympäristölle hengähdystauon festivaalin aiheuttamasta häiriöstä. Vuodesta 1987 lähtien Glastonburyn festivaali on pitänyt välivuoden joka viides vuosi. Edellisen kerran festivaalia ei pidetty vuonna 2001, koska sen turvallisuutta haluttiin parantaa Roskilden onnettomuuden jälkeen. Unicefin-single viikon päästä Unicefin hyväntekeväisyyssingle Aasian luonnonkatastrofin uhrien hyväksi julkaistaan viikon päästä keskiviikkona. Nojaa minuun kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Ile Kallio. Kappaleen esittää Artistit Unicefille, johon kuuluvat mm. Kaija Kärkinen, Irina, Samuli Edelmann, Sami Saari, Jore Marjaranta, Jorma Kääriäinen, Veeti ja Lotta Kallio Kappaleen tuotto tilitetään lyhentämättömänä Unicefille Aasian katastrofin uhrien avustamiseksi. Habbo Hotel Kiinaan ja Koreaan Internetpelejä tuottava suomalainen Sulake-yhtiö on saanut pääomasijoittajilta yhteensä 18 miljoonaa euroa toimintansa kehittämiseen. Sulakkeen päätuote on peliyhteisö Habbo Hotel. Toimitusjohtaja Timo Soinisen mukaan tänä vuonna Sulake aikoo keskittyä Habbo Hotelin jatkokehittämiseen ja palvelun avaamiseen Aasiaan. Erityisenä kohteena ovat Kiina ja Korea. Habbo Hotel on viisi vuotta sitten avattu nuorten peliyhteisö, joka nykyään toimii 16 maassa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Australiassa. Eppu Normaali avaa Kotkan Meripäivät Eppu Normaali avaa Kotkan Meripäivät ensi kesänä. Yhtye esiintyy Meripäiväareenalla torstaina 28. heinäkuuta. Konsertin aikana on luvassa läpileikkaus yhtyeen hiteistä sekä materiaalia yhtyeen uudelta Sadan vuoden päästäkin albumilta, jota on myyty jo 80 000 kappaletta, kertoo tapahtumajohtaja Kari Makkonen. Eppu Normaalin lisäksi ensi kesän Meripäivillä esiintyy useita muita kotimaisia huippuartisteja. Neljän päivän aikana nousevat Meripäiväareenalle muun muassa Pave Maijanen, Maija Vilkkumaa, Kaija Koo ja Jani Wickholm. Myös Jean S:n konsertti on taas tänä kesänä Meripäiväohjelmassa. Kaksi vuotta sitten yhtye keräsi Meripäiväareenalle Kotkan kantasatamaan väkeä aina tungokseen asti. Kummeli-dvd:stä mittava painos Suuren suosion saanut Kummelin ensimmäinen osa dvd-kokoelmasta saa jatkoa. Huomenna julkaistaan kokoelman toinen osa mittaavalla 30 000 kappaleen ensipainoksella. Uusi tuplalevy sisältää 14 Kummeli-jaksoa vuosilta 1993-1994, ja ekstroina nähdään muun muassa tekijöiden haastattelu sekä pilalle menneitä otoksia. Viime lokakuussa ilmestynyttä Kummeli - Kyllä lähtee! -dvd:tä on myyty tähän mennessä yli 66 000 kappaletta. Vielä tämän vuoden elokuussa julkistetaan kaksi tupla-dvd:tä, Kummeli -Jumankauta juu, nääs päivää! sekä Kummeli - Onko nyt hjuva fiilis?. Converge Suomeen maaliskuussa Punkmetalli-ikoni Converge saapuu Suomeen Euroopan kiertueellaan maaliskuussa. Vuonna 1990 perustettu bändi esiintyy 17. maaliskuuta Helsingissä Nosturissa. Keikan liput tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina Tiketissä ja Lippupalvelussa. Converge aloittaa Euroopan kiertueensa maaliskuun alussa Islannista ja päättää sen huhtikuussa Saksaan. Metalliyhtye Mastodon Suomeen Raskasmetalliyhtye Mastodon tulee esintymään Suomeen. Bändi aloittaa Euroopan kiertueensa ensi kuun alussa ja päättää sen Helsingin Tavastialla 11. maaliskuuta. Progressiivista, omaperäistä sludge-metallia soittava Mastodon on perustettu Atlantassa Yhdysvalloissa. Elokuussa ilmestynyt yhtyeen kakkosalbumi Leviathan on nimetty alan lehdissä Kerrangissa, Close-upissa ja Revolverissa vuoden 2004 levyksi. Revolver myös nimesi Mastodonin 10 raskaan musiikin suurimman tulevaisuudenlupauksen joukkoon. Mastodonin Euroopan konsertit aloittaa ruotsalaisyhtye Dozer. Stonerrockia soittava Dozer on hiljattain esiintynyt USA:ssa, Kanadassa, Australiassa sekä eri Eurooopan maissa Islantia myöten. Liput Mastodonin keikalle tulevat myyntiin Tiketissä ensi viikon maanantaina. Scorsese tekee Dylan-dokkarin Elokuvaohjaaja Martin Scorsese tekee tv-dokumenttia Bob Dylanista. The Bob Dylan Anthology Project -niminen dokumentti keskittyy kuvaamaan Dylanin uran alkuaikoja. Scorsese ei ole ollut dokumentin tekemisen tiimoilta suoranaisessa yhteydessä laulajaan. Dylanin manageri on kuitenkin toimittanut ohjaajalle kymmennen tuntia haastattelumateriaalia. Dokumentti saa ensi-iltansa yhdysvaltalaisella tv-kanavalla kesällä. Vuonna 1978 ilmestyi Martin Scorsesen ohjaama dokumentti The Last Waltz Bob Dylanista ja The Bandista. Basinger pettää presidenttiä leffassa Kim Basinger on pestattu esittämään Amerikan presidentin vaimoa elokuvaan The Sentinel. Gerald Petievichin romaaniin perustuvassa elokuvassa presidentin rouva muhinoi estottomasti henkivartijansa kanssa. Tiedustelupalvelun leivissä olevaa turvamiestä esittää Michael Douglas.

Trilleri huipentuu epäilyyn siitä, että Douglasin esittämä agentti on mukana presidentin murhaa hautovassa salaliitossa. Toista epäillyksi joutuvaa tiedustelupalvelun työntekijää esittää Kiefer Sutherland.

Lue seuraavaksi