1. yle.fi
  2. Uutiset

Pop-uutiset 2.3.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Nettimusiikkikauppa vähäistä Suomessa Suomessa nettimusiikkikauppojen käyttö on toistaiseksi vähäistä. Suomessa toimii nyt viisi musiikkikauppaa, jotka arvioivat saaneensa yhteensä joitakin tuhansia käyttäjiä. Kaupan uskotaan pääsevän vauhtiin tänä vuonna. Nettimusiikkikauppojen mukaan suurin este kaupan kasvulle on ollut markkinoinnin puute ja internetin ilmaisen musiikkitarjonnan vahva asema. Maailmalla nettimusiikkikaupan arvioidaan kaksinkertaistuvan tänä vuonna. Viime vuonna nettimusiikin osuus koko musiikkimarkkinoista oli noin 1,5 prosenttia. Lordi kiertueelle Eurooppaan Hirviönaamioistaan tunnettu metallibändi Lordi lähtee jo tämän kuun aikana Euroopan kiertueelle, joka kattaa yhdeksän maata. Bändi aloittaa kiertueensa Lontoosta ja esiintyy sen jälkeen mm. Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa. Kiertue toteutetaan kotimaisen tapahtumajärjestäjän Welldonen kanssa. Viime vuonna Lordi teki kansainvälisen yhteistyösopimuksen brittiläisen Sanctuary-levymerkin kanssa, minkä tarkoituksena on viedä bändiä maailmalle. Uusi ansiomerkki musiikille Britanniassa Britanniassa myönnetään tänä vuonna uusi palkinto, kuningattaren ansiomerkki musiikille. Palkinto myönnetään henkilölle, joka on merkittävästi vaikuttanut saarivaltakunnan musiikkielämään. Ansiomerkin voi saada muusiikkialan henkilö mistä tahansa maasta ja hän voi edustaa mitä tahansa musiikkityyliä. Palkinnon myöntämisellä halutaan nostaa musiikkialan profiilia Britanniassa. Kunnianosoitus jaetaan 22. marraskuuta, musiikin suojeluspyhimyksen Pyhän Cecilian päivänä. Jackson-dokumentti esitettiin oikeudessa Michael Jacksonin oikeudenkäynnissä on katsottu tähden elämästä kertova brittiläinen tv-dokumentti, joka johti pedofiliatutkimuksiin. Dokumentissa Jackson pitää kiinni kädestä lasta, jonka hyväksikäytöstä häntä epäillään. Ohjelmassa hän myös kertoo lasten yöpymisistä hänen Neverland-tilallaan. Dokumentin tekijää Martin Bashiria kuulusteltiin, mutta hän kieltäytyi vastaamasta useisiin kysymyksiin vedoten journalistin lähdesuojaan. Jacksonin asianajajan mukaan viranomaiset eivät ole löytäneet dna-todisteita tähden makuuhuoneesta syytteiden tueksi. Tähti saattaa myös itse todistaa oikeudenkäynnin aikana. Lyhytelokuvia etsitään hankkeella Suomalainen lyhytelokuva täyttää tänä vuonna sata vuotta. Samalla Uusi Kino, Suomen ainoa lyhytelokuvan esityspaikka televisiossa, täyttää kymmenen vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Suomen elokuvasäätiö ja YLE Yhteistuotannot etsivät Lyhyesti-hankkeella uusia lyhytelokuvakäsikirjoituksia alan ammattilaisilta. Tarkoituksena on kannustaa tekijöitä ja tuottajia uusien toteutustapojen kehittämiseen. Lyhyesti-hankkeeseen on tullut pari sataa käsikirjoitusehdotusta, joista kymmenkunta valitaan toteutettavaksi. Valitus käsikirjoitukset julkistetaan Tampereen elokuvajuhlilla ensi viikolla. Runoraati järjestää runovideokilpailun Ylen TV1:n Runoraati-ohjelma järjestää runovideokilpailun elokuva- ja media-alan opiskelijoille. Runovideon tyyli on vapaa, mutta runon tulee olla elävän suomalaisen runoilijan kirjoittama. Videon maksimipituus on 2 minuuttia 30 sekuntia. Suklaata poskelle -runovideokilpailun esiraati valitsee viisi runovideota, jotka esitetään Runoraadissa vuoden 2006 alussa. Runoraatilaiset valitsevat voittajan ohjelman aikana. Voittaja saa tuhannen euron palkinnon, minkä lisäksi kaikki finaaliin päässeet videot saavat 300 euron palkkion. Runoraati lähettää voittajavideon Berliinin kirjallisuusviikkojen runovideokilpailuun, jossa pääpalkintona on 10 000 euroa. Kilpailuun osallistuvat runovideot on toimitettava Runoraadin toimitukseen marraskuun loppuun mennessä. Kilpailun avulla Runoraati haluaa synnyttää runoilijoiden ja elokuvataiteilijoiden kohtaamisia ja haastaa opiskelijat pohtimaan, voisiko runovideosta kehittyä oma itsenäinen ilmaisumuotonsa. NYPD Blue päättyi USA:ssa Poliisisarja NYPD Blue on esitetty viimeisen kerran Yhdysvalloissa. Sarjaa tehtiin 12 vuoden ajan ja se sai 20 Emmy-palkintoa. Vuonna 1995 se palkittiin parhaana draamasarjana. New Yorkin poliiseista kertova sarja tuli tunnetuksi karkeasta kielenkäytöstään, käsivarakameran käytöstä sekä nopeista kuvaleikkauksista. Suomessa NYPD Blue -sarjasta näytetään tänä keväänä kymmenettä tuotantokautta. Pelikaanimies nähdään USA:ssa Liisa Helmisen Pelikaanimies saa Yhdysvaltojen ensi-iltansa Tribeca Film Festivalilla, joka pidetään New Yorkissa 21.4. - 1.5. Festivaalin ovat perustaneet Robert De Niro, Jane Rosenthal ja Martin Scorsese. New Yorkista Pelikaanmies lentää Newport Beach Film Festivaalille länsirannikolle, vajaa 50 kilometriä Hollywoodista. Parasta aikaa Pelikaanimies kilpailee Montrealissa ja huhtikuussa se ottaa osaa Toronton filmifestivaalien lastenelokuvien kilpailuun. Muutama viikko sitten Pelikaanimies sai lämpimän vastaanoton Berliinin Kinderfestissä. Duran Duran Roskildeen 1980-luvulla maineeseen noussut popbändi Duran Duran esiintyy ensi kesänä Roskilden musiikkifestivaalilla. Aiemmin festari on ilmoittanut esiintyjikseen mm. Suomessakin kesällä nähtävät Audioslaven ja Black Sabbathin sekä amerikkalaiset Green Dayn ja Brian Wilsonin. Reijo Mäen jännäreitä Pohjoismaihin Reijo Mäen jännitysromaanit Huhtikuun tytöt, Keltainen leski ja Jäätynyt enkeli julkaistaan Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Romaanien julkaisuoikeudet on ostanut pohjoismainen kustantaja Bazar Publishers. Mäki on ollut vahvassa myötätuulessa viimeaikoina, sillä lähes 83 000 kappaleen myyntiin yltänyt Huhtikuun tytöt oli viime vuonna myydyin kotimainen jännitysromaani. Keltaisen lesken pohjalta tehty Vares-elokuva puolestaan oli viime vuonna Suomen katsotuin kotimainen elokuva hieman yli 200 000 katsojallaan. Elokuva siivitti Keltaisen lesken viime vuoden myydyimmäksi pokkariksi. Kaikkiaan Mäen kirjoja on myyty Suomessa yli puoli miljoonaa. Aiemmin hänen teoksiaan on käännetty saksaksi ja lähiaikoina niitä ilmestyy myös viroksi. Mäen romaanien julkaisuoikeudet ostanut Bazar Publishers on aiemmin julkaissut Pohjoismaissa muun muassa brasilialaisen Paulo Coelhon teoksia sekä Norjassa Dan Brownin Da Vinci -koodin. Kolme suomalaisohjelmaa INPUTiin

Kansainvälinen raati on valinnut kolme suomalaisohjelmaa tämänvuotiseen INPUT-katseluun, jossa esitetään vuosittain julkisen palvelun television mielenkiintoisimmat ohjelmat.

Suomesta valituiksi tulivat 55 min. puheaikaa, jonka on käsikirjoittanut Harri Virtanen ja tuottaneet Ilmo Laevuo ja Pirkka-Pekka Petelius. Petelius on myös ohjannut ohjelman, joka on YLE Draaman ja Tuotanto Oy Säihkyn tuotantoa.

Toinen valittu on YLE Draaman tuotanto Nollatoleranssi, osa 2. Sen on tuottanut Anneli Pallas ja käsikirjoittanut ja ohjannut JP Siili.

Kolmas valittu on Visa Koiso-Kanttilan käsikirjoittama ja ohjaama Isältä pojalle. Sen on tuottanut Eila Werning. Isältä pojalle on YLE Yhteistuotantojen ja Gerillafilmi Oy:n tuotantoa.

INPUT-katselu järjestetään tänä vuonna San Franciscossa Yhdysvalloissa toukokuun alussa.

Lue seuraavaksi