1. yle.fi
  2. Uutiset

Talous lyhyet 10.3.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

SANOMA OSAKEYHTIÖ perustaa uuden Sanoma Business Services -liiketoimintayksikön, johon tulevat Taloussanomat, Esmerk-konserni ja Lehtikuva. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 26 miljoonaa euroa.

SOK:N tytäryhtiö AS Sokotel on tehnyt Pontos-yhtiöiden kanssa esisopimuksen hotellin rakentamisesta Tallinnan keskustaan. Hankkeen arvo on 15 Me. Uusi hotelli nousee nykyisen Sokos Hotel Virun viereen. Noin 180 huoneen hotelli avaisi ovensa keväällä 2007.

STOCKMANNIN myynti kasvoi helmikuussa 5 prosenttia vuoden takaisesta 125,8 miljoonaan euroon. Parhaassa kasvussa oli Hobby Hall, jonka myynti paisui 18 prosenttia. Tavarataloryhmän myynnissä oli 10 prosentin kasvu, joka tuli pääosin ulkomailta.

EVLI-KONSERNIN tulos ennen veroja oli viime vuonna 4,5 miljonaa euroa. Edellisvuonna kertaluonteiset myyntivoitot paisuttivat tuloksen 7,6 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa kertyi viime vuonna 59,1 miljoonaa euroa (57,8 Me).

KESKINÄISEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN liikevoitto oli viime vuonna 22 Me, kun vuotta aiemmin voittoa kertyi 7 Me. Myös Henki-Fennia paransi toissa vuoden 5 Me:sta 10 Me:oon. Fennia-Ryhmän yhteenlaskettu liikevaihto oli 433 Me (406 Me).

KONKURSSIEN määrä väheni tammikuussa yhdeksän prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä väheni tammikuussa rakentamista ja kaupan alaa lukuun ottamatta kaikilla muilla päätoimialoilla.

Lue seuraavaksi