1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ikonin historiaan mahtuu myös kiistoja

Ikonimaalauksen perinne on nykyään vahva ja elävä. Pitkään historiaan mahtuu kuitenkin monenlaista: aikanaan traditio joutui jopa kamppailemaan oikeutuksestaan.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Nykyisin vallalla oleva ikonitaidekäsitys liittyy etenkin Bysanttiin ja Venäjän ortodoksisuuteen. Koulukunnista merkittäviä ovat olleet etenkin Novgorodin, Pihkovan ja Moskovan koulut.

Vanhimmat säilyneet ikonit ovat 500-luvulta, mutta kirkollisen perimätiedon mukaan kirkkotaide alkoi jo Jeesuksen vielä eläessä. Ortodoksisessa kirkossa vaalitaan kertomusta, jonka mukaan varhaisin ikoni olisi ollut Käsittätehty-ikoni, joka olisi syntynyt Jeesuksen kosketuksesta. Apostoli Luukkaan taas kerrotaan maalanneen ensimmäisen Jumalanäiti-ikonin. Ikonimaalareista tunnetuimpiin kuuluvat 1300-luvun Novgorodissa ja Moskovassa maalannut Theofan Kreikkalainen sekä 1400-luvun mestari, pyhäksi kanonisoitu Andrei Rublev. Hän yhdisti töissään bysanttilaisia ja slaavilaisia piirteitä niin hyvin, että tyylistä tuli 1500-luvun ikonitaiteen virallinen suunta. Ennen kuin venäläismestari Rublev pääsi jatkamaan ikonitraditiota, itäisen kirkon kuvaperinne uhkasi kuitenkin tuhoutua. Bysantissa kiisteltiin uskonnollisista kuvista Ikoni-sana tulee kreikasta ja tarkoittaa kuvaa. Ortodoksisessa kirkossa ikonia saa ja pitää kunnioittaa, mutta ei palvoa. Palvonta on varattu vain Jumalalle. Erottelu juontaa juurensa 700-luvulle, jolloin kristillisessä kirkossa riideltiin kuvien kirkollisesta käytöstä ja tuhottiin suuri osa idän kirkon siihenastisesta taiteesta. Ikonoklasmi eli kuvainraasto pääsi vauhtiin, kun Bysantin keisari Leo III (675 - 741, hallitsijana 717 - 741) nousi eräiden kirkonmiesten mukana vastustamaan kirkollista kuvataidetta ja määräsi, ettei sitä saa kirkoissa kumartaa. Samoihin aikoihin uskonnollisten kuvien vastustus vahvistui myös juutalaisuudessa ja islamilaisuudessa. Leo III:n ilmeisesti vuonna 730 antama määräys johti siihen, että itäisen kirkon taidetta tuhottiin yli sadan vuoden ajan muun muassa polttamalla ikoneita, tuhoamalla seinämaalauksia ja hävittämällä kuvitettuja käsikirjoituksia. Tilalle tuli esimerkiksi kalkkirappausta tai kuvia kasveista ja eläimistä. Läntisessä kirkossa kuvia säilyi. Leo III:n pojan Konstantinos V:n aikana kiista vain paheni, ja vuoden 754 kirkolliskokous kielsi Neitsyt Marian ja pyhien kunnioittamisen. Kieltoa rikkonutta pappia tai munkkia uhkasi kirkosta erottaminen tai kirkonkirous. Vuonna 787 ekumeenisessa kirkolliskokouksessa päätettiin, että kuvat eivät saa olla palvonnan kohteena, mutta niitä voi silti kunnioittaa. Tämä päätös ei kuitenkaan lopettanut kuvakiistaa. Kuvainpalvonnan vastustus jatkui aina vuoteen 843. Silloin keisarinna Teodora antoi kutsua koolle kirkolliskokouksen, joka jälleen salli uskonnolliset kuvat. Sen jälkeen itäisen kirkkotaiteen kehitys pääsi taas vauhtiin ja ortodoksinen lähetystyö voimistui slaavilaisten kansojen keskuudessa. Länsimainen kuvataide muokkaa myös ikoneja

Vanhaa bysanttilais-venäläistä perinnettä alettiin jo pitää naiivina ja alkeellisena. Niinpä myös ikoneissa yleistyi esimerkiksi perspektiivin käyttö ja luonnonmukaisuuden tavoitteleminen, ja ikoneja saatettiin maalata öljyväreillä kankaalle.

Perinteinen maalaustapa säilyi lähinnä niin sanottujen vanhauskoisten parissa, mutta 1800-luvun lopulta lähtien virisi uudestaan halu maalata ikoneja myös entiseen bysanttilais-venäläiseen tyyliin. Nykyään eri tyylejä saatetaan jo yhdistellä vapaasti. Ikonit kuuluvat Suomenkin kulttuuriin Kristinusko tuli ainoaksi sallituksi uskonnoksi Rooman valtakunnassa vuonna 380, mutta kirkko ei säilynyt yhtenäisenä. Jako itäiseen ja läntiseen kirkkoon syveni lopulta niin selväksi, että kirkko jakaantui roomalais-katoliseksi ja ortodoksiseksi kirkoksi vuonna 1054. Ortodoksien vahvoiksi alueiksi nousivat etenkin Kreikka ja Venäjä. Suomeen ortodoksisuus levisi varsinkin Venäjän kautta, tosin aluksi hyvin hitaasti ja lähinnä maan itäosiin. Nykyään ortodoksinen kirkko on maamme toinen kansankirkko. Siihen kuuluu väestöstämme reilu prosentti. Vuonna 2003 ortodokseja oli Suomessa noin 60 300. Kirkon jäsenmäärä on 1990-luvun alusta lähtien ollut nousussa. Suomen ortodoksinen kirkko on autonominen ja kuuluu Konstantinopolin alaisuuteen. Kirkolla on kaksi luostaria, nunnaluostari Lintula ja munkkiluostari Valamo Heinävedellä. Seurakuntia ortodoksikirkolla on Suomessa 25, muun muassa Haminassa, Helsingissä, Iisalmessa, Joensuussa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Helsingin Katajanokalla sijaitseva Uspenskin katedraali on Suomen ortodoksien tunnetuin pyhättö. Se on myös Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen katedraali. Anna Simojoki, YLE24 (siirryt toiseen palveluun) >>> Ikoni on hengellinen kestokulutushyödyke (siirryt toiseen palveluun) >>> Puuta, kananmunaa, maavärejä ja lakkaa (siirryt toiseen palveluun) Juttukokonaisuuden keskeiset lähteet: Pappismunkki Arseni: Ikonikirja. 1995 Otava Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivut Piispa Arsenin haastattelu KATSO KULT-TV:N JUTTU IKONEISTA (VIDEO) (siirryt toiseen palveluun) Videon katsomiseen tarvitset RealPlayerin (siirryt toiseen palveluun) Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivut (siirryt toiseen palveluun) Uspenskin katedraalin verkkosivut (siirryt toiseen palveluun) Valamon luostarin verkkosivut (siirryt toiseen palveluun)

Vaikka nykykirkon hyväksymä ikonitaide on muodoltaan melko säädeltyä, ikoneja ei ole vuosisadasta toiseen maalattu aina samoin. Muutoksia on tuonut varsinkin maallinen kuvataide.

Monet idän kirkon ikonimaalarit lähtivät 1500-luvulta lähtien länteen opiskelemaan, ja toivat tuliaisinaan vaikutteita esimerkiksi barokin, klassismin tai romantiikan ajan kuvataiteesta.

Lue seuraavaksi