1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lyhyesti 19.3.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suomalainen kuuntelee RADIOTA keskimäärin 3 t 16 min. päivässä, ilmenee Kansallisen radiotutkimuksen talven mittauksista. Radio tavoittaa joka päivä neljä viidestä suomalaisesta. Eniten kuuntelijoita tutkimusjaksolla oli Yle Radio Suomella ja sen maakuntaradioilla, 2,1 miljoonaa kuuntelijaa viikossa.

KUOPIOSSA suljetun Prisma-marketin kattoa on tuettu lauantaina teräspilareilla. Rakennuksessa toimivat liikkeet pysyvät kuitenkin kiinni ainakin tiistaihin. Prisma-ostoskeskus jouduttiin sulkemaan perjantaiaamuna, kun kattopalkeista kuului rutinaa ja niissä havaittiin halkeamia.

Helsingissä noin 400 ihmistä on osoittanut mieltään IRAKIN SOTAA JA MIEHITYSTÄ vastaan. Mielenosoittajat marssivat keskustasta Yhdysvaltain suurlähetystön lähistölle ja vaativat Yhdysvaltoja pois Irakista. Poliisin mukaan mielenosoitus sujui rauhallisesti. Irakin sodan alkamisesta tulee ensi yönä kuluneeksi kaksi vuotta.

MÄMMINSYÖNNIN MM-KILPAILUT on pidetty lauantaina Toijalassa. Mestaruudet ratkaistiin mm. retkisarjassa ja sisätiloissa salonkisarjassa. Mämmiä, mämmipirtelöä ja muita mämmituotteita nautittiin kisapaikalla lähes kaksi tonnia.

SUOMEN SINIBARETTILIITTO on muuttanut nimensä SUOMEN RAUHANTURVAAJALIITOKSI. Nimi vaihdettiin, koska suomalaisia osallistuu nykyään paljon myös muihin kuin YK:n rauhanturvaamistehtäviin. YK-joukkojen tunnus on sininen baretti tai kypärä.

Lauantaina on vietetty MINNA CANTHIN PÄIVÄÄ eli tasa-arvon päivää. Canth oli kirjailija, toimittaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka kirjoitti muun muassa raittiudesta, kansanvalistuksesta ja naisasioista. Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta Canthin syntymäpäivän kunniaksi.

Puoluesihteeri EERO HEINÄLUOMA on suomalaisten mielestä paras ehdokas SDP:N puheenjohtajaksi. Iltasanomien Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 28 prosenttia kannattaa Heinäluomaa ja 21 prosenttia ulkoministeri Erkki Tuomiojaa. Sosiaalidemokraattisen puolueen äänestäjien keskuudessa peräti 42 prosenttia kannatti kuitenkin Heinäluomaa ja 18 prosenttia toiseksi suosituinta Tuomiojaa.

KONGINKANKAAN LINJA-AUTOTURMASTA on kulunut vuosi. Laskettelemaan matkaavia nuoria kuljettaneen bussin ja paperirullalastissa olleen rekan kolari on Suomen maantiehistorian pahin turma. Onnettomuudessa kuoli 23 ja loukkaantui 15 ihmistä. Onnettomuustutkintalautakunnan loppuraportti valmistuu kesällä.

Kansainvälistä TARINANKERRONTAPÄIVÄÄ vietetään koko viikonloppu. Stakes ja SKS:n kansanrunousarkisto yllyttävät kaikenikäisiä satuiluun ja kirjaamaan tekstit muiden luettavaksi Internetiin: www.stakes.fi/lapsetkertovat (siirryt toiseen palveluun)

SIITEPÖLYKAUSI alkaa ensi viikolla, mikäli sää lämpenee ennustusten mukaan. Lepän kukinnasta on tulossa normaali, mutta koivun siitepölyä odotetaan Etelä-Suomeen hiukan tavallista enemmän

Lue seuraavaksi